tiistai 14. helmikuuta 2012

Kameran korjaus

klikkaa kuva isommaksi


Kaikenlaista harmia voi kamerakin tuottaa. Syksyllä kuviini alkoi ilmaantua pistejoukko, joka näkyi vain pienellä aukolla otetuissa kuvissa, joissa oli vaalea tausta. Vika näkyy ylemmän kuvan oikeassa reunassa. 

Kamera kävi marraskuussa huollossa, kenno putsattiin ja vika poistui. Mutta eipä aikaakaan, kun vika uusiintui. En oikein uskonut kennon likaantumiseen, kun kamera ei tällä välin ollut käynytkään ulkona ja objektiivin vaihdan aina nopeasti, varovasti ja puhtaissa tiloissa. Eilen vein kameran uudelleen huoltoon, jossa taas vain epäiltiin kennon likaantuneen. Kenno voi kuulemma likaantua ihan omia aikojaan hyllyssä loikoillessaan, jos kamerassa on virta päällä. No minun kamerassani virta on päällä ainoastaan kuvia otettaessa. En oikein uskonut selitystä.

Tänään hain kameran takaisin. Kenno oli taas puhdistettu, mutta nyt oli löytynyt muutakin vikaa: peilin siirtoyksikkö oli vaihdettu uuteen, sillä siitä oli tihkunut rasvaa kennoon! Ei siis ihme, että kenno likaantui ihan itsestään.

Nyt ovat pisteet poissa, kuten alemmasta kuvasta nähdään. Toivottavasti ne pysyvät poissa jatkossakin.

klikkaa kuva isommaksi
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Korjaus tehtiin takuutyönä, vaikka kameran ostosta on muutama viikko yli takuuajan (1v.). Tosin eiköhän syksyllä ilmennyt ongelma johtunut samasta viasta.

2 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon, kamera on kunnossa jälleen. Hyvä että oli joustoa; vaikka takuu oli juuri päättynyt, sait korjauksen takuutyönä.

    Mikä kamera sinulla on? Ehkä olet kertonut, mutten juuri nyt muista.

    Kuvasi ovat huippuja.

    VastaaPoista
  2. Lastu, Tosiaan, ehdin jo vähän hätääntyä, kun huomasin takuun menneen umpeen 16.1. Huollossa kerrottiin, että itse asiassa valmistajan vastuu virheellisistä osista kattaa korjauksen aina kolmeen vuoteen asti täysin riippumatta siitä, miten pitkä takuu on! Mielenkiintoista ja hyvä tietää.

    Kamerani on Nikon D7000 + kolme objektiivia: 50mm, 105 mm (micro) ja zoom 18-200 mm.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.