sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Vappu

klikkaa kuva isommaksi

Vappuna juodaan simaa ja syödään tippaleipiä - ja toivottavasti nautitaan kauniista kevätpäivästä. Näin nyt. Enää vapunviettoon ei liity samalla tavalla jännitteitä kuin elämän aikaisemmissa vaiheissa. 

Lapsena oli tosi jännää, millaisen ilmapallon sai. Vappuhuisku myös kuului kuvioihin ja ehdottomasti Linnanmäki. 

Opiskeluaikoina jännitti, millainen vappuheila ilmaantuisi ja millaiset bileet. 

Myöhemmin mentiin perheittäin vappulounaalle, ja jännitystä tuotti, mihin ravintolaan vielä saisi pöytävarauksen. Innokkaimmat perheet ja suvut nauttivat vappulounaan vakiopaikassaan jo ties monennessako polvessa - ja tiettyjen ravintoloiden vappulounaat olivat varattuja vuosiksi eteenpäin. 

Mahtaako nuori polvi viedä vapputraditioita eteenpäin? Ei aavistustakaan. Oma vappumme on vuosikausia ellei peräti -kymmeniä sujunut sujuvasti mökkimaisemissa. Nyt olemme täällä (siis Espoossa), emmekä vielä tiedä, miten ja milloin maallemuutto tänä vuonna tapahtuu.



Mustaa ja valkoista, haaste 115: Vappu

Lisää omia vappumuistoja täällä

10 kommenttia:

  1. Jotenkin noin se meni meilläkin. Vappuna oli tietyt kuviot ja aina oltiin ihmisten ilmoilla. Lasten kanssa piti käydä tivolissa, mutta ei enää vappukävelyllä.

    Nyt ei tule vapuksi edes vieraita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katriina, Aikaa aikaansa kutakin. Sellainen on elämän kulku.

      Poista
  2. Jännä kuulla vappu perinteistäsi. Minulla ei nykyään enää hirveästi ole mitään, simaa laitoin tulemaan ja joskus paistan munkkeja. Lapsena oli tosi kivaa kun teimme vappuviuhkat itse koulussa. Ihme että se on jäänyt kokonaan pois, minun lapseni eivät ole niitä tehneet.

    VastaaPoista
  3. Vuosien vieriessä vapputraditiot ovat supistuneet. Kun lapset olivat pieniä, mentiin lasten ehdoilla, oli ilmapallot, vappuhuiskut, simaa ja munkkeja.
    Nyt ei taida olla enää kuin vappulounas ja sekin kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. arleena, Sivusta katsoen näyttää, että vappu on tosi iso juttu varsinkin nuorille. Itse en enää pääse vapputunnelmaan: se on yksi viikonloppu muiden joukossa.

      Poista
  4. Kauniisti sepia-sävyinen kuva. Ja vappuhenkinen :)

    VastaaPoista
  5. Missä nuo pallot ovat tänään?

    VastaaPoista
  6. Vapun traditiot ovat eri perheissä ja eri maissakin erilaiset, mutta traditioita noudatetaan...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.