tiistai 27. tammikuuta 2015

Kotona - makrohaaste

klikkaa kuva isommaksi

Nyt kun luonani on pieni koiranpentu, viihdymme paljon kotosalla - siis silloin kun emme ulkoile. Se taas tapahtuu noin 5 kertaa päivässä.  Vähitellen elämääni alkaa kuitenkin mahtua muutakin, kuten osallistuminen makrohaasteeseen, jonka aihe tällä kertaa onkin sattuvasti koti.
Pilvisenä päivänä makroilu on haastavaa, kun kaunista valoa ei tahdo löytyä. Luonnonvalossa kuvasta tuli liian pliisu, joten turvauduin heijastavan sateenvarjon kautta heijastettuun salamavaloon. 


klikkaa kuva isommaksi

 Alemmassa kuvassa varjoja on loivennettu vasemmalle asetetulla heijastimella; taidan itse sittenkin pitää ensimmäisestä yritelmästäni.
 
klikkaa kuva isommaksi

Kotona ollessa teen nauttiminen kuuluu asiaan. Elli taas ei teen juomisesta perusta sen enempää kuin valokuvauksestakaan (paitsi silloin kun saa itse olla mallina; hän poseeraakin hienosti ja katsoo aina suoraan kameraan). Leluilla leikkiminen on hänen tehtävänsä. Kuvassa leppäkerttu.

Ellistä kuvia mm. täällä

Makrohaaste 2015/1: Koti



16 kommenttia:

  1. Kaunis teekuppi ja hyvät kuvat. Koiranpennun kanssa kyllä aika menee vauhdilla ja on ne niin ihania :)

    VastaaPoista
  2. Hienot kuvat. Minä tykkään ensimmäisestä ja toki leppäkertusta :D

    VastaaPoista
  3. Haasteisiin vastaamiseen ehtii aina palata, tärkeintä on nyt koiranpentu, tuo Elli näyttää niin söpöltä!!

    VastaaPoista
  4. Kaunis muki! Tee kuuluu ehdottomasti kotiin. :)

    VastaaPoista
  5. Oi, jäin kaipaamaan kuvaa pennusta. Ei leppäkerttu kuitenkaan kauaksi taakse jää.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  6. Pimeys on kyllä haastavaa, mutta sähän olet keksiliäs! Hyvät kuvat!:)

    VastaaPoista
  7. Tee on hyvin haudutettuna elämän eliksiiri

    VastaaPoista
  8. Rauhalliset ja kauniit kotikuvat.

    VastaaPoista
  9. Ihana teemuki. Leppäkerttu kurkista, uskaltaisikohan teetä jo maistaa.

    VastaaPoista
  10. Sinulla on koiruli, aah, päässyt takuulla hyvään kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustarastas, Siinä onkin elämäni tarkoitus: onnellinen koira ;)

      Poista
  11. Kuten Tiger Woodsin entiselle caddielle, on elämässä tärkeintä: vähän rahaa, paljon rakkautta ja onnellinen koira !

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.