perjantai 26. toukokuuta 2017
Drops Cotton Merino
Tästä tulee villatakki: Dropsin cotton merino -langassa on puolet villaa ja puolet puuvillaa. Novitan ohje on puuvillalle, mutta ehkä toimii näinkin.
Kevään ihanuus
Pitkän vitkastelun jälkeen kevät vihdoin kuroo kiinni takamatkaansa, ja piha ilahduttaa ihan hurmioon asti. Scillojen ja lumikellojen lakastuneet jäännöksetkään eivät häiritse, kun tulppaanit ja lemmikit valtaavat alaa.
Ruohonleikkuukoneen kanssa oli ensin vaikeuksia, mutta taisi johtua siitä etten heti muistanut miten se käynnistetään. Kasteluletkun kiinnitys on nyt kunnossa, kun Starkin hyvä palvelu osasi myydä oikean tiivisteen. K-rauta ei viime kesänä yltänyt samaan, ja koko kesän harmittelin vuotavaa liitosta.
Ruusut ja muutkin ovat saaneet sitä ihteään eli poltettua hevosen lantaa, jota M. ystävällisesti toi ison säkillisen Kokemäeltä. Vähän ripottelin nurmikollekin, mutta sitten aloin pelätä että Elli saa sitä turkkiinsa. Niin hevostyttö kuin olen aikoinaan ollutkin en välitä siitä hajusta omassa sängyssäni.
Nurmikko on kyllä aika lailla kärsinyt luultavasti sekä talvesta että Ellistä. Levitin neljä säkkiä (à 30 l; mullan hankinta on oma ongelmansa kun itse en pysty kantamaan) multaa ja valkoapilan siementä. Aikaisemmin jo kalkitsin ja lannoitin.
Tuomipihlaja on upeasti kukassa ja on kuin morsian. En muista että se olisi viime vuonna ollut yhtä komea.
tiistai 23. toukokuuta 2017
maanantai 22. toukokuuta 2017
Tuomipihlaja kukassa
Ihme, miten paljon pieni piha tuottaa iloa, sekä emännälle että varsinkin pienelle koiralle.
Perenna on kuin yllätysmuna: joka päivä jotain uutta ilmaantuu. Nyt ihan hurjasti lemmikkejä ja kaihonkukkaa - ja väriläikkänä tätä uutta erikoista tulppaania. Eilen sain ison säkin hevosen lantaa ja sitä on nyt levitetty ruusuille ja muillekin.
sunnuntai 21. toukokuuta 2017
lauantai 20. toukokuuta 2017
Pihapäivitystä
Vihdoin kesäistä säätä: aurinkoa ja lämmintä.
Talon kulmalla kauniita valkovuokkoja ryppäänä.
Pihalla kaihonkukkaa (Omphalodes verna)
ja toisenlaista lemmikkiä, olisko puistolemmikki (Myosotis sylvatica).
Syksyllä laitetut sipulit alkavat kehittyä tulppaaneiksi
Talon kulmalla kauniita valkovuokkoja ryppäänä.
Pihalla kaihonkukkaa (Omphalodes verna)
ja toisenlaista lemmikkiä, olisko puistolemmikki (Myosotis sylvatica).
Syksyllä laitetut sipulit alkavat kehittyä tulppaaneiksi
lauantai 13. toukokuuta 2017
Kevättä kohti
Nyt alkaa aurinko välillä lämmittää. Tosin niin, että heti tuulisesssa kohdassa on kuitenkin kylmä. Sellainen hieno maaliskuinen tunnelma.
Nyt on valkovuokkojen,
helmihyasinttien ja
lemmikkien vuoro.
Tulppaanien aika ei ihan vielä ole.
Kevään tulo ja tuoksu ilahduttaa myös Ellin nenää
Välillä täytyy nousta perennapenkkiä tarkastamaan
Ajoittain tarkenee asettua ulos kirjankin kanssa.
Nyt on valkovuokkojen,
helmihyasinttien ja
lemmikkien vuoro.
Tulppaanien aika ei ihan vielä ole.
Kevään tulo ja tuoksu ilahduttaa myös Ellin nenää
Välillä täytyy nousta perennapenkkiä tarkastamaan
Ajoittain tarkenee asettua ulos kirjankin kanssa.
keskiviikko 10. toukokuuta 2017
Voihan kevät!
Toukokuun 10. päivä: kuten tiedetään Suomen suvi on lyhyt mutta vähäluminen.
Tähän ei tarvitse lisätä yhtään mitään.
sunnuntai 7. toukokuuta 2017
Gardenliving
Käytiin tutustumassa ystävän perustamaan garden life style -myymälään Mankkaalla. Houkuttelevan näköisiä kasveja, ruukkuja ym kaikkea ihanaa.
Mukaan tarttui ovaalin muotoinen koriruukku ja siihen pikkuiset hortensiat.
Elli valvoi istutustöitä.
![]() | |
klikkaa kuva terävämmäksi |
Mukaan tarttui ovaalin muotoinen koriruukku ja siihen pikkuiset hortensiat.
![]() |
klikkaa kuva terävämmäksi |
![]() |
klikkaa kuva terävämmäksi |
Elli valvoi istutustöitä.
![]() |
klikkaa kuva terävämmäksi |
tiistai 2. toukokuuta 2017
Puutarhakalenteri 2017
Noin kaksi viikkoa myöhemmin kuin viimeksi. Viime vuonna tämä kuvattiin 19.4. Vieläkään en löydä tälle nimeä. Luontoportista ei löydy.
Vappukävelyllä
Vihdoin tuli aurinko esiin ja rannassa oli oikein mukavaa. Sama kaiku on on askelten ...
Elli ja Sulo.