sunnuntai 28. huhtikuuta 2019
Hiirenkorvia huhtikuussa
Liekö kysymys ilmaston muutoksesta vai satunnaisvaihtelusta, mutta en muista että ikinä olisi koivuissa ollut hiirenkorvia huhtikuussa.
tiistai 16. huhtikuuta 2019
lauantai 13. huhtikuuta 2019
Nieminen Eveliina: Late Bloomers. Short stories of people overachieving without achieving.
Kerrassaan ihastuttava pieni kokoelma novelleja – tyyliltään
ehkä vähän sarkastisia, ehkä vähän melankolisiakin, mutta erittäin kuvaavia ja
naulan kantaa osuvia. Kirjan alaotsake kertoo sisällöstä paljon. Tuntuu kuin
kirjailija olisi hyvä tarkkailija ja terävä ihmistuntija. Lempeää huumoria!
Kirja on myös fyysisenä esineenä kaunis: kivasti kuvitettu
ja ihanaa paksuhkoa, sileää paperia. Tätä oli ilo lukea ja pidellä käsissään.
Tämä olisi kiva antaa lahjaksi. Kirjastosta lainasin, joten tämä kappale ei
pääse jakoon vaan palautuu kirjaston valikoimaan, toisia lukijoita
ilahduttamaan.
perjantai 12. huhtikuuta 2019
Ware Ruth: The lying game
Taitavasti kirjoittu trilleri neljästä naisesta, jotka vähän
yli kolmikymppisinä joutuvat käymään läpi kouluaikojensa makaaberia sekoilua.
Kouluaikojen the lying game –leikissä on pidetty hauskaa johtamalla ihmisiä
harhaan älyttömillä valheilla. Mutta kun äkkiä käsissä on ruumis, joka yhdessä
hävitetään, muuttuu leikki todeksi. Kuluu seitsemäntoista vuotta ennen kuin asia
nousee pintaan ja on punottava uusi valheiden seitti. Loppuun asti jännittävänä
pysyvä teos oli ilo lukea.
tiistai 9. huhtikuuta 2019
Always in my heart
Malli: Always in my heart by Isabell Kraemer, lankana Fibre Co. Acadia, jossa 60% merino, 20% alpaka, 20% silk. Oli kiva kutoa!
Fioretos Aris: Nelly B:s hjärta
Romaani Saksan ensimmäisen naislentäjän Nelly B:n elämästä
1920 luvulla. Kirja on fiktiota, mutta esikuvana on 1886 Laubegastissa syntynyt
saksalainen lentäjä Melli Beeses.
Terveyssyistä Nelly joutuu jättämään lentämisen ja opettelemaan elämistä maan
pinnalla. Nellyn aviomies Paul on
lentäjä hänkin ja puolisoiden välillä vallitsee syvä ammattiystävyys. Tästä
huolimatta Nelly haluaa asua erillään, joskaan ei halua avioeroa.
Työssään automessuilla
hän kohtaa itseään toistakymmentä vuotta nuoremman Irman, joka jättää
hienovaraisen ehdotuksen uudesta tapaamisesta. Yksi asia johtaa toiseen ja pian
Nelly huomaa olevansa pakkomielteisesti ihastunut Irmaan. Seuraa uudenlaista
intohimoa, mustasukkaisuutta ja onnea. 20-luvun Berliini tarjoaa uudenlaista
viihdettä: alkoholia, seksiä, huumaavia lääkkeitä, morfiinia. Lentämisen tuomaa
hurmiota on vaikea unohtaa ja Irma saa Nellyn lähtemään lentoon vielä kerran,
mitä Nellyn sydän ei lopulta tahdo kestää. Lääkeriippuvuus pahenee. Kirja oli
mukaansatempaavaa luettavaa, mutta jälkeenpäin ei siitä jäänyt mieleen juuri
mitään.