sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Terassikausi lähestyy


Viime vuonna talventähdet avautuivat 16.3., siis 10 päivää aikaisemmin kuin nyt. Tänä vuonna ne kyllä ovat olleet tulollaan nuppuina jo 11.3, mutta ei ole ollut tarpeeksi lämmintä niiden aueta. Tänään vihdoin aurinko lämmitti, hetken.
 Otin kokeeksi kuvia sekä Nikonin 100 millin macrolla (f/2,8) että Leican pokkarilla.

Nikon 100 mm f/10

Nikon 100 mm f/10

Leica 75 mm (vast 35 mm) f/2,8

Leica 75 mm (vast 35 mm) f/5,6
Aika hyvin Leican pokkari pärjää. Tätä pienempien kuvaaminen ei sitten taida enää onnistua, koska lähemmäs ei pääse tarkentamaan. Nikonin makrolla voisi taustaa vielä halutessaan sumentaa reilusti aukkoa suurentamalla.

Pihakausi ei kyllä ole päässyt vauhtiin. Krookuksesta näkyy häivähdys


ja lumikellot nuokkuvat kylmissään


Vielä ei siis terassilla istuskella. Elli kyllä viihtyy ayringossa ja


varsinkin silloin, kun pihaa on puolustettava tunkeilijoilta,



esimerkiksi oravalta
 

torstai 16. maaliskuuta 2017

Se kävi kaupassa


Mitäköhän se toi? 
 

Siis, eikö tosiaan mitään minulle!
 

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Koirakävelyllä


Ensin vähän tunnustellaan, vaikka vanhoja tuttuja ollaankin, Elli ja Toivo.


Ja sitten lenkille, Venny ja Pamina liittyivät mukaan



Valkoinen hanki ja tumma koira: haastetta kuvaajalle. Vähän vaalensin Paminaa.


 Kaikilla on hauskaa: koirien riemu tarttuu ihmisiinkin.









Lopulta alkaa jo vähän väsyttää. Mutta vain vähän ja vain hetkeksi.



lauantai 11. maaliskuuta 2017

Kevään ensimmäiset ...


...  kukat alkavat nousta maasta. Nämä taitavat taas olla talventähtiä.


 Eilen ja tänään on ollut ensimmäiset kevätpäivät: aurinko paistaa eikä tuule. Rannassa jo lämmintä ja terassilla melkein voisi jo kahvitella. Melkein. Kevätaurinko paistaa aika alhaalla ja varjot on kovat.


Ellin kanssa harjoitellaan haukkumatta olemista. Haasteita riittää.


tiistai 28. helmikuuta 2017

lauantai 25. helmikuuta 2017

Talvipäivä tallilla


 Kävin tutustumassa kummitytön hevoseen. Talli on Sipoossa idyllisessä maalaismaisemassa. 



Oli riemastuttavaa nähdä isojen ja pienten sekä 


 neli- ja kaksijalkaisten ystävyyttä.



Kummitytön ratsastusta oli myös kiva seurata - ja kuvata. Omalta osaltani on vain todettava, että kun menettää kyvyn, niin onneksi menettää myös halun. Vaikka vielä joku aika sitten haikailin ja mietin vieläkö joskus ratsastan, niin nyt kun selkäni ei missään nimessä taivu sen vertaa että kuvittelisin edes pääseväni hevosen selkään, ei mieleni enää teekään. Ei yhtikäs yhtään. On se vaan kumma juttu, tämä vanheneminen. 

Sama taitaa päteä haaveiden suhteen ylipäätään. Nuorena ihailin isoja purjeveneitä. Sitten kun vihdoin sellaiseen olisi ollut varaa, oli kiinnostus hiipunut. Ensin ei ole varaa, sitten ei ole aikaa, ja kun vihdoin olisi varaa ja aikaa, ei riitä terveys - tai haave on jo kuollut. 

Vai olisiko asia niin, että joskus voivatkin haaveet ja unelmat olla ulkoapäin indoktrinoituja eli muiden ihmisten haaveita. Vanhemmiten sitä kypsyy olemaan välittämättä siitä, mitä muut arvostavat ja havittelevat. Jäljelle jää ihan omat jutut, ja hyvä niin. Minulle ne ovat kolme kovaa koota: koirat, kirjat ja kamerat.




keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Kuka nukkuu sängyssäsi?


Ellillä on kyllä omakin sänky untuvatyynyineen (kuvassa taka-alalla). Se nyt vaan ei ole meidän juttu.