lauantai 29. marraskuuta 2014

Eben Alexander: Totuus taivaasta




Kuulin tästä kuolemanrajakokemuksesta kertovasta kirjasta tuttavaltani ja kiinnostuttuani tilasin sen lainaksi HelMetistä saman tien. Kyseessä on Harvardin käynyt neurokirurgi, joka sairastui harvinaiseen E. coli-bakteeriperäiseen aivokalvontulehdukseen ja vajosi syvään koomaan seitsemäksi päiväksi. Tutkimusten perusteella hänen kaikki korkeammat aivotoimintansa olivat poissa pelistä, ja hänen henkiin jäämisensä todennäköisyys oli muutaman prosentin luokkaa. Kirja kertoo siitä, mitä hän tuona aikana koki.

Minuun kirja teki suuren vaikutuksen; vaikka minulla ei ole minkäänlaista kokemusta asiasta, tuntuivat hänen kuvauksensa sopivan omaan ajatusmaailmaani. Kirja palautti mieleeni aikaisemmin lukemani Eckhart Tollen teoksen Läsnäolon voima. Alexanderin kokemus ikäänkuin osoittaa oikeaksi Tollen esittämän ajatusmallin, M.O.T: Jumala on jokaisessa ihmisessä; vain mielen luoma ego on asian oivaltamisen esteenä. Mitä voimakkaampi ego on, sitä kauempana ihminen on todellisesta luonnostaan.

Tekijä on koonnut joidenkin kappaleiden alkuun viisaiden miesten ajatuksia.Muutamat niistä jäivät minulle erityisesti mieleeni: 
 
On kaksi tapaa tulla huijatuksi. Toinen on uskoa johonkin, mikä ei ole totta; toinen on olla uskomatta siihen, mikä on totta. / Sören Kirkegaard (1813-1855)

On vain kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä. / Albert Einstein (1879-1955)

Minun on oltava halukas luopumaan siitä, mitä olen, tullakseni siksi, mitä haluan olla. Albert Einstein (1879-1955)



perjantai 28. marraskuuta 2014

Kansa on puhunut


klikkaa kuva isommaksi
Lähdin keskustaan katsomaan Sanomatalon valokuvanäyttelyä Helsingistä 125 vuoden ajalta ja ajauduin todistamaan kansan valtavaa kiinnostusta eduskunnan äänestykseen uudesta avioliittolaista. Riemulla ei ollut rajoja kun tulos lakivaliokunnan esityksen kaatumisesta tuli julki ja tasa-arvoinen avioliittolaki saa edetä. Tuntui hyvältä nähdä niin paljon iloisia ilmeitä ympärilläni. 

Henkilökohtaisesti asia ei ole minulle kovin läheinen, mutta pidän tulosta hyvänä. Kun asian merkitys on noin suuri osalle väestöä, eikä sen hyväksyminen ole keneltäkään millään tavalla pois, niin en ymmärrä miksi sitä silti niinkin kiihkeästi toisaalla vastustetaan. Tämä päätös muuttaa yhteiskuntaamme avoimempaan ja raikkaampaan suuntaan.



Vanha ikkuna


klikkaa kuva isommaksi

Vanhan talon ikkunassa on rauhallinen tunnelma; sama tunnelma vallitsee myös tuvassa ikkunan takana. Ulospäin heijastuu puiden takana kimalteleva Pihlajaveden pinta.

Valokuvatorstai, haaste 346: Ikkuna

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Töpönarttu ....

....  on nyt sitten omani! Sovimme asiasta kasvattajan kanssa juuri äsken.Kuvia löytyy edellisestä postauksestani.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Lisää pentukuvia

H-hetki lähestyy, vielä kaksi viikkoa odotusta! Uniini pikku-Elli onkin jo saapunut.
Odottavan aika on pitkä, mutta ihana! Kaikeksi onneksi pennun kasvattaja on laittanut runsaasti kuvia facebookiin. Tässä pari niistä:

Kuvat: Kirsi Liikonen /Wäliharjun kennel

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi
Pennut ovat nyt kuuden viikon ikäisiä ja luonteet alkavat vähitellen ilmentyä. Kuvien töpönarttu on kuulemma juuri sellainen kuin olen toivonut. Toivon kovasti, että juuri hän on se omani.
 
Tässä vielä ryhmäkuva, jossa pojat painii ja tyttö katsoo kameraan:

klikkaa kuva isommaksi


Hassu haukkaaja


klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi
Laatikoistani löytyy mitä hassuimpia esineitä. Niinkuin nyt pullapihdit. Kertaakaan en ole näitä tainnut käyttää: pihdit ovat - yhdessä samaan sarjaan kuuluvan kakkulapion kanssa - äitini perua. Mutta kun oikein tarkkaan niitä tutkin, niin huomasin että kaiverruksena on äitini nimi ja oma syntymäaikani! Ovatkin siis oma syntymälahjani! Ehkä näillä ei niin hirveästi ole käyttöarvoa, mutta tunnearvoa sitäkin enemmän. 

Hyvä tietää, että vaikka en ole syntynyt kultalusikka suussa, niin sentään hopeiset pullapihdit näpeissäni ;)

Makroviikot, haaste 2014/11 : Hassu


sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Bo Carpelan, Axel




Aiheen lukupiirin tämänkertaiseen kirjavalintaan antoi ensi vuonna vietettävä Sibeliuksen syntymän 125-vuotisjuhlavuosi. Otimme siis förskottia. Axel kertoo Bo Carpelanin  lahjakkaan, mutta sairaalloisen sukulaisen tarinan. Axel Carpelan oli Jean Sibeliuksen suuri ihailija, ystävä ja ymmärtäjä.

Kirja on melko laaja, yli 450-sivuinen. Ensimmäiset noin sata sivua tuntuivat työläiltä lukea: koulupojan hajanaisia päiväkirjamerkintöjä, jotka eivät tuntuneet liittyvän oikein mihinkään ja jotka eivät ainakaan minun kiinnostustani kyenneet herättämään. Ihmettelin, kuka kumma tätäkin oikein ehdotti luettavaksi ja ajattelin jo etten taida viitsiä lukea loppuun. Viitsin sitten kuitenkin ja hyvä niin. Kirja onkin paikoin erittäin kiinnostava, hyvin kirjoitettu ja pitää sisällään hyviä oivalluksia.

Taiteen olemuksesta Axel mm. kirjaa päiväkirjaansa 10.4.1906: ”Ja eikö aitoon taiteeseen kuulukin tämä yleisinhimillistäminen, tämä persoonattomuus ikuisessa pyrkimyksessä siihen mikä on salattua, sanatonta, vielä koskaan ilmaisematonta? Jannehan on usein puhunut siitä kuinka hän tuntee itsensä kuin meedioksi, välittäjäksi, läpikulkutilaksi. Ehkäpä ihmisen näyt eivät lainkaan ole yksityisiä ja yksinäisiä, vaan kaikille yhteisiä, mutta vain äärimmäisen harvojen näkemiä ja kuulemia?”

Axelin tragedia oli huono terveys, joka esti häntä toteuttamasta lahjakkuuttaan. Hän tunsi pitävänsä sisällään suurta musiikkia, mutta häneltä puuttui väline saattaa se ilmaistuksi. Hänen diagnoosinsa olivat neurastenia (krooninen väsymystila) ja hypokondria (luulotautisuus). Nämä lienevät olleet oman aikansa muotisairauksia, kuten myöhemmin hysteria ja nykyään uupuminen. Googlasin neurasteniaa, ja sille olisi nykyään ehkä löytymässä biologinenkin selitys joko geenimuunnoksen, virustartunnan tai stressin tuloksena. Neurastenian oireisiin saattavat auttaa omegahapot ja karnosiini.

Geopolitiikka ei ole sadassa vuodessa muuttunut mihinkään, sen osoittaa Axelin päiväkirjamerkintä 9.4.1917: ”Tämä maa joutuu kärsimään maantieteellis-poliittisesta asemastaan. Näen synkän slaavilais-nationalistisen pilven nousevan, mene tiedä, milloin se salamoi meidän yllämme.”

torstai 20. marraskuuta 2014

tiistai 18. marraskuuta 2014

Mustavalkoinen pelkistys

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi


Pienen Linnun MakroTex-/mustavalkohaasteen aiheena  on yksinkertaisesti Mustavalkoinen.  

Tässä Aaltomaljakko pelkistetyimmillään.


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Marraskuu

Makro-/teemaviikon  haaste on nyt  Marraskuu

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi
Marraskuussa valoa on enää vähän. Paljon enemmän kuitenkin kuin kuukauden kuluttua. 
Ulos kannattaa silti lähteä; aina voi olla jotain kuvattavaa.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Rauhoittumisen hetki


klikkaa kuva isommaksi
Paitsi koirien, olen myös kirjojen ja kameran ystävä - ja kaiken lisäksi oikea kotikissa. Mikä siis hauskempaa kuin rauhallinen hetki kotona inkiväärillä ja sitruunalla höystetyn vihreän teekupposen ja hyvän kirjan parissa? No, tietenkin kuvan ottaminen vielä ennen kirjaan syventymistä ;)

Valokuvatorstai, haaste 344: Hetki



perjantai 14. marraskuuta 2014

Viikkoa myöhemmin - lisää pentukuvia

Yleisön pyynnöstä ja koska en malta olla laittamatta näitä kuvia itsellenikin muistoksi. Ikää on nyt 4 viikkoa ja 3 päivää.


Koko porukka ryhmäkuvassa, 3 urosta ja 4 narttua:

Kuva Kirsi Liikonen / Wäliharjun Kennel
 Yksi uroksista nauttii elämästä selällään,
Kuva Kirsi Liikonen / Wäliharjun Kennel
 ja yksi nartuista leikkii pallolla
Kuva Kirsi Liikonen / Wäliharjun Kennel
Elämä näyttää aika aurinkoiselta.


keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Pentua odotellessa


Klikkaa kuva isommaksi. Kuva: Kirsi  Liikonen /Wäliharjun Kennel

Jokin aika sitten kerroin päätöksestäni rikastaa yksineläjän eloani ja etsiä rinnalleni ystävän arkeani jakamaan. Asia on nyt edennyt, ja ystävä on löytynyt. Hän on juuri täyttänyt neljä viikkoa; luokseni käyn hänet hakemassa kunhan hän on varttunut kahdeksan viikon kunnioitettavaan ikään. 

Wäliharjun Kenneliin syntyi siis seitsemän pentua, joista neljä narttua. Yksi näistä on tuleva ystäväni. Kuvassa on kaksi pentueen jäsenistä, toinen saattaa olla valittuni. Tai sitten hän on joku toinen. Vasta kuuden, seitsemän viikon iässä alkavat luonteenpiirteet ilmetä sen verran, että kasvattaja voi valita sopivimman pennun kuhunkin uuteen kotiin. 

Tunteet ja tunnelma on nyt korkealla!