sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Pamuk Orhan, Punatukkainen nainen




Kirjaston Bestseller-hyllystä mukaan tarttunut, Nobel-palkitun kirjailijan teos.  Pamuk kuvaa toisaalta Turkin yhteiskunnallisia oloja ja toisaalta myyttien ja tarujen nivoutumista ihmisten elämään. Päähenkilö on Cem, varakkaan apteekkariperheen poika, joka vasemmistolaisen isänsä hylättyä perheensä lähtee kaivonkaivajan oppipojaksi tienaamaan itselleen opiskelurahoja. Isättömyys on Cemille ylitsepääsemätön asia ja kaivonkaivajasta tulee hänelle eräänlainen isähahmo, isän korvike. Isäkysymykseen liittyy Cemin pakkomielteinen suhtautuminen kuningas Oidipuksen  ja Sohramin taruihin, joissa kummassakin on kyse isänmurhasta tai pojanmurhasta. Punatukkainen nainen on tavallaan kirjan toinen päähenkilö: 16-vuotias Cem ihastuu tähän itseään vanhempaan teatteriseurueen naiseen niin ikään pakkomielteisesti, mikä loppujen lopuksi johtaa myyttien toteutumiseen. Kannatti lukea.

Onko kohtalo olemassa, ja voiko sitä paeta? Näin kysytään kirjan takakannessa, ja sittähän kirjassa juuri on kysymys.

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Tähtisilmä



Anna jo se kanatikku!


maanantai 16. syyskuuta 2019

Ishiguro Kazuo, Never let me go




Hyvät arvostelut saanut teos vaikeasta aiheesta herätti monenlaisia eettisiä kysymyksiä. Kirja kertoo englantilaisesta sisäoppilaitoksesta, jossa oppilaat ovat erityisihmisiä. Heille ei paljoa kerrota heidän erityislaatuisuudestaan, mutta viitteitä loppuelämänsä tulevista tehtävistä he saavat. Aika pian lukija tietysti oivaltaa mistä on kysymys, kun tulevat tehtävät liittyvät hoitotyöhön ja luovutuksiin. Opiskelijat ovat siis klooneja, jotka on tuotettu maailmaan elinluovuttajiksi parantumattomasti sairaille ihmisille. Osa opiskelijoista valmistuu suoraan luovuttajaksi, osa heidän hoitajikseen ja osan ura kulkee näiden molempien kautta. Suuri tieteellinen voitto lääketieteelle, suuri moraalinen ja eettinen ongelma ihmiselle. Hyvistä arvosteluista huolimatta minulle tämä oli aika ahdistavaa luettavaa. Kirjailijan aikaisemmasta kirjasta (The remains of the day) pidin huomattavasti enemmän.