Tämänvuotisen Finlandia-palkinnon saanut teos kuvaa
venäläisen runoilijan Marina Tsvetajevan, hänen tyttärensä Aljan ja heidän
miestensä elämää ja keskinäisiä suhteita kahdessa eri ajassa ja kahdessa eri
maailmassa. Tapahtumat sijoittuvat pääosin Tsekkoslovakiaan elokuussa 1923 ja
Neuvostoliittoon elokuussa 1939. Vallankumousta paenneet valkoiset emigrantit palaavat
Neuvostoliittoon rakentamaan kommunistista ihanneyhteiskuntaa. Mitä he
sisimmässään ajattelevat, ei ihan selviä lukijalle. Onnea he eivät kuitenkaan
tavoita.
Kirja on aluksi aika raskasta luettavaa. Ainakaan minua se
ei heti imaissut mukaansa, mutta vähitellen se sai minut otteeseensa. Pelon
kieli on kaunista ja sitä kannattaa lukea hitaasti ja keskittyen. Tätä on
parempi lukea virkeänä ennemmin kuin illalla juuri ennen nukahtamista.
Äidin ja tyttären suhde on vaikea; näin varmaan on jokaisen hyvin
lahjakkaan äidin kohdalla, tällaisen äidin maailma kun ei pyöri tyttären
ympärillä, vaikka lasta rakastaakin. Äiti on vaikea.
Kirja on mittava, liki 600 sivua. Ehkä siihen olisi voinut
sisällyttää tarkempaa analyysiä emigranttien motiiveista palata kommunistiseen
isänmaahansa, josta olivat vallankumousta paenneet. Miksi he palasivat, mitä
odottivat? Kun vihollinen lopulta oli omassa lähipiirissäkin, niin on selvää,
että idealistiset odotukset eivät täyttyneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.