sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Markku Ojanen: Tunne vai järki, Polkuja viisasiin valintoihin



Markku Ojanen pohtii teoksessaan laajasti tunteen ja järjen merkitystä elämässä ja pohjaa pohdiskelunsa erittäin laajaan tutkimusaineistoon. Kirja käy hyvin psykologian oppikirjana tai hakuteoksena aiheesta kiinnostuneelle maallikolle. Selkeästi ja kiinnostavasti kirjoitettu teos, joskin se sisältää jonkin verran toistoa.
Muutaman kohdan ajattelin kirjata itselleni muistiin:

s. 158/ romanttisesta rakastumisesta ja rakkauden haavekuvasta: Kun ihannekuvan tulee säröjä, rakkaus on menetetty ja suhde päättyy. Se, mikä on menetetty, on romanttisen rakkauden haavekuva. Ei ole annettu mahdollisuutta kypsälle rakkaudelle, jolle on ominaista ehdoton keskinäinen tuki ja toisen vikojen sietäminen sekä tuo merkillinen riippuvuus toisesta, jota on vaikea pukea sanoiksi.

s. 226/ Uskontojen irrationaalisuudesta tieteen näkökulmasta: Ero kirkosta ei vielä merkitse sitä, että myönteisyys kristinuskoa kohtaan häviäisi. …. Tämä usko ei pidä melua itsestään ja on suvaitsevainen. Siihen kuuluu kuitenkin kaipuuta kauneuteen, hyvyyteen ja johonkin ihmistä suurempaan eli pyhyyden kosketukseen. Tällaisia kokemuksia ihmiset kaipaavat. He voivat saada niitä kirkon tilaisuuksista, mutta osa etsii näitä kokemuksia muualta.

s. 317/ Onnellisuudesta ja elämän tarkoituksesta: Kun vielä muistaisimme, että yhteinen tehtävämme on edistää yhteistä onnellisuuttamme

s.332/ Toivottomuudesta: Franklin (keskitysleiristä selviytynyt uhri) mukaan juuri itsekäs tarpeiden tyydyttäminen johtaa mielettömyyden kokemiseen, kun taas muiden ihmisten palvelu ja kärsimysten kohtaaminen synnyttävät aidon mielekkyyden kokemuksen.

s.348/ Tunneluovuudesta: Onko neuroosissa kysymys tunteisiin liittyvän luovuuden katoamisesta? …. Myös masentuneilla tunteiden luovuus heikkenee. Monissa kulttuureissa masennustiloja kuvataan sielun menettämisenä. Luovuus kumpuaa ihmisen sielusta.




3 kommenttia:

  1. "Kun vielä muistaisimme, että yhteinen tehtävämme on edistää yhteistä onnellisuuttamme"

    Tämä on erittäin hyvin sanottu mielestäni. Yksikseen ei voi olla oikeasti onnellinen - ei edes narsisti.

    Eino Leino oli osittain väärässä kun väitti "kel onni on se onnen ktkeköön" puhui kai itsekkän ihmisen onnesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mattisaisa, minustakin juuri tuo kohta oli tärkeä. Itselleni elämän tarkoitus valkeni vasta omaishoitajana ollessani: kyllä se on rinnalla kulkeminen.

      Poista
    2. Ehkä Eino Leino haluaa varoittaa ihmisten kateudesta. Kateushan vie kalatkin vedestä. Mutta eihän onnen tai onnellisuuden tarvitse mitään nollasummapeliä olla. Päinvastoin, ainakin minä näen ympärilläni mieluummin onnellisia kuin onnettomia ihmisiä (tai koiria).

      Poista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.