Ystävä haussa

klikkaa kuva isommaksi

Hyväntuulinen, huumorintajuinen ja ystävällinen perusasenne kaikkia kohtaan - siinä toivelistani ystävälle. 

Vuoden yksinelämisen jälkeen olen kypsynyt ajatukseen arjen jakamisesta ystävän kanssa. En sopeudu yksin olemiseen, minusta on paljon hauskempaa herätä yhdessä, syödä yhdessä, ulkoilla yhdessä ja ylipäätään kysyä kaverilta, mitä tehtäisiin. En ole minä-ihminen; olen me-tyyppi. Kaipaan symbioosia, jossa olen tarpeellinen jollekulle ja jossa lähelläni on minulle tärkeä olento.

Pulma on vain siinä, että kuka tai mikä tahansa ei ollenkaan käy. Nuoruusvuosien harharetken pohjalta minulla kun on kokemusta siitäkin, että ihminen ei milloinkaan ole niin yksinäinen kuin ollessaan yhdessä väärän ihmisen kanssa. Tärkeää on aito yhteys ja sielujen sympatia, muuten yhdessä oleminen on vain rasittavaa.

Tarvittavat ominaisuudet tulikin jo lueteltua. Ulkonäöllä ei ole niin väliä, mutta tyypin pitäisi olla jotenkuten hallittavissani eikä sen tarpeiden tyydyttäminen saisi asettaa kohtuuttomia vaatimuksia. Sisäsiistiksi opettaminen tietysti tulee ottamaan oman aikansa, mutta uskon selviäväni siitä, kunhan maltan toimia kärsivällisesti ja järjestelmällisesti. Ruuan kanssa saan myös olla tarkkana: liialliseen hellämielisyyteen ei sovi sortua, ettei kaveri pääse lihomaan. 

Luulen, että toiveideni kohde on jo löytynyt; nyt vain sopii toivoa että saan sen omakseni. Siis kunhan se ensin syntyy. Kyseessä on tietenkin koira, tarkemmin ottaen länsigöötanmaan pystykorva. Seuraavaa pentuetta odotetaan lokakuun puolenvälin paikkeilla. Peukut pystyyn. Jos nyt ei onnistu, ei silti syytä lannistua: häntä pystyyn ja kohti uusia pentueita.