Bo Carpelan, Axel

Aiheen lukupiirin tämänkertaiseen kirjavalintaan antoi ensi vuonna vietettävä Sibeliuksen syntymän 125-vuotisjuhlavuosi. Otimme siis förskottia. Axel kertoo Bo Carpelanin  lahjakkaan, mutta sairaalloisen sukulaisen tarinan. Axel Carpelan oli Jean Sibeliuksen suuri ihailija, ystävä ja ymmärtäjä.

Kirja on melko laaja, yli 450-sivuinen. Ensimmäiset noin sata sivua tuntuivat työläiltä lukea: koulupojan hajanaisia päiväkirjamerkintöjä, jotka eivät tuntuneet liittyvän oikein mihinkään ja jotka eivät ainakaan minun kiinnostustani kyenneet herättämään. Ihmettelin, kuka kumma tätäkin oikein ehdotti luettavaksi ja ajattelin jo etten taida viitsiä lukea loppuun. Viitsin sitten kuitenkin ja hyvä niin. Kirja onkin paikoin erittäin kiinnostava, hyvin kirjoitettu ja pitää sisällään hyviä oivalluksia.

Taiteen olemuksesta Axel mm. kirjaa päiväkirjaansa 10.4.1906: ”Ja eikö aitoon taiteeseen kuulukin tämä yleisinhimillistäminen, tämä persoonattomuus ikuisessa pyrkimyksessä siihen mikä on salattua, sanatonta, vielä koskaan ilmaisematonta? Jannehan on usein puhunut siitä kuinka hän tuntee itsensä kuin meedioksi, välittäjäksi, läpikulkutilaksi. Ehkäpä ihmisen näyt eivät lainkaan ole yksityisiä ja yksinäisiä, vaan kaikille yhteisiä, mutta vain äärimmäisen harvojen näkemiä ja kuulemia?”

Axelin tragedia oli huono terveys, joka esti häntä toteuttamasta lahjakkuuttaan. Hän tunsi pitävänsä sisällään suurta musiikkia, mutta häneltä puuttui väline saattaa se ilmaistuksi. Hänen diagnoosinsa olivat neurastenia (krooninen väsymystila) ja hypokondria (luulotautisuus). Nämä lienevät olleet oman aikansa muotisairauksia, kuten myöhemmin hysteria ja nykyään uupuminen. Googlasin neurasteniaa, ja sille olisi nykyään ehkä löytymässä biologinenkin selitys joko geenimuunnoksen, virustartunnan tai stressin tuloksena. Neurastenian oireisiin saattavat auttaa omegahapot ja karnosiini.

Geopolitiikka ei ole sadassa vuodessa muuttunut mihinkään, sen osoittaa Axelin päiväkirjamerkintä 9.4.1917: ”Tämä maa joutuu kärsimään maantieteellis-poliittisesta asemastaan. Näen synkän slaavilais-nationalistisen pilven nousevan, mene tiedä, milloin se salamoi meidän yllämme.”