maanantai 2. helmikuuta 2015

Korvikettako?


klikkaa kuva isommaksi
Kahvilla on pitkät perinteet ja monet kasvot. Sodan jälkeen juotiin korviketta, myöhemmin oikeaa pannukahvia. Suodatinkahvi taisi tulla kuvioihin joskus 60-luvulla, ja siitä on harpattu isoin askelin espressoon, cappuccinoon, latteen ja mitä niitä nyt onkaan. Suodatinkahvi perinteisestä kahvikupista ei oikein tunnu enää kelpaavan kaikille. Mutta tunnustan: minulle kelpaa myös ihan normikahvi ja usein vieläpä suoranainen kahvin korvike eli pikakahvi. Kunhan se on mustaa ja makeaa. Niin ja tietenkin pehmeää tummapaahtoista. Silloin kun laitan "oikeaa" kahvia on se Jacobs Krönungia. Mutta Nescafekin käy - korvikkeeksi.

Valokuvatorstai, haaste 353: Korvaava

6 kommenttia:

  1. Minulle kelpaa suodatin kahvi, osin laiskuutta, en viitis pannukahvia keittää. Tuota murukahvia olen juonut lomalla kun hotellissa ei ole kahvinkeitintä. Ja juohan sitä ennekuin selkäänsä ottaa.

    VastaaPoista
  2. Monta monituista vuotta meillä juotiin ja tarjottiin murukahvia. On sitä vieläkin ja puoltaa paikkansa varsinkin aamukiireessä. Mutta hairahduin ja ostin kahvipapuja sekä käsikäyttöisen jauhamisvehkeen. Tuoksu on hurmaava, eikä kahvin makukaan kehno. Vaatii viitseliäisyyttä, mutta palkitsee. ;)

    VastaaPoista
  3. Sinnulla on ihan hyvä korvike! anopilla juon murukahvia, mökillä perinteisesti pannukahvia ja kotosalla suodadinkahvia, ja kaikki maistuu kun on vaan vast keitettyä:))

    VastaaPoista
  4. Kahvi-ihminen kaipaa kahvia aina!
    Teeihminen ei kahvia juo koskaan, vaan tee korvaa kahvin.

    VastaaPoista
  5. Ei sentään sitä korviketta, mikä minulle tulee tuosta otsikosta mieleen. Se sota-aikainen. Itse en ole sitä juonut, mutta kuullut paljon puhuttavan.

    VastaaPoista
  6. Olet kaikkikahvinen :) Pienemmälle sakille ei tietysti tule tehtyä koko pannullista, joten
    pikakahvi voisi olla vastaus. Minulle joskus täytyy kelvata mikrossa lämmitetty aamukahvin jämä:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.