Huston Nancy: Sweet Agony

Sain kirjan lainaksi sisareltani, kun hän vihdoin muisti sen nimen ja kirjailijankin. Ensin hän nimittäin kehui kirjaa parhaaksi ikinä lukemakseen, mutta ei pahus kyllä muistanut sen enempää kirjan kuin kirjailijankaan nimeä. No, pian erottuamme muisti tietysti palasi. Tämä taas muistui hauskasti mieleeni, kun sivulla 189 Huston kirjoittaa: ”Beth,” says Brian exasperately, ”if you can’t remember either the author or the title, we’re going to have a hard time.”

Kirja onkin itse asiassa kuvaus ihmisen mielestä ja muistista. Se on kuvaus kiitospäivän illallisesta ikääntyneen runoilijan ja professorin Seanin kotona. Kutsuttuina on 11 henkeä: kaksi kirjailevaa professorikollegaa, Seanin asianajaja, talonrakentaja ja leipuri sekä kaksi Seanin entistä rakastettua, joista osa puolisoineen. Kaikki eivät ole ennestään keskenään tuttuja, mutta kaikki kuuluvat Seanin lähipiiriin. Illallisella keskustellaan vilkkaasti, kuitenkin niin että mikään teema ei pidä yllä kaikkien mielenkiintoa, vaan aletaan puhua päälle itselle mieleen johtuneesta aiheesta. Lukija saa seurata tse kunkin ajatuksen virtaa. Tämä korostuu erityisesti kirjan loppupuolella, kun keskustellaan siitä, mitä muistoja kullekin on elämästä jäänyt mieleen. Illallinen päättyy lumimyrskyyn, jonka seurauksena koko seurue jää yöpymään Seanin kotiin, kuka sohvalle kuka lattialle kuka minnekin. Viimeinen kappale seurailee vellovasti seurueen unimaailmaa – Huston viittaa Mrs. Dallowayhyn, ja viimeinen kappale tuokin mieleen Virginia Woolfin tavan kuvata tajunnanvirtaa.

Muistin lisäksi kirjan teemana on myös kuolema: Sean sairastaa viimeisen vaiheen keuhkosyöpää siitä kellekään mitään kertomatta. Toisekseen kirjan jokaisen luvun välissä on lyhyt kappale, jonka kertojana on Jumala: hän kertoo miten ja milloin hän kunkin läsnäolijan tulee luokseen noutamaan.

Sivulla 206: ”The trouble with enlightenment is that it’s temporary.”

Ehdotomasti suositeltava teos.