Nevala Tiina & Karlsson Henrik: För såna som oss

Kirjastosta lainattu kirja, jota hakiessa en yhtään muistanut, miksi olin sen varannut – varmaankin HeSan kiinnostavan kritiikin perusteella. Yllätys oli kiva, koska pidin tästä kirjasta aivan tavattomasti: kerrankin oikein vetävä lukuromaani! Tässä ollaan kirjallisuuspiireissä: Liv on lesbosuhteessa elävä kustannustoimittaja, jonka avopuoliso Martina on mustasukkainen kirjailijalle Katja Simonssonille, jonka teosta Liv työssään joutuu toimittamaan. Työn alla oleva kirja edustaa kevyehköä romantiikkaa ja saa julkaisunsa jälkeen kirjallisuuden tutkijalta Jensiltä murskaavan kritiikin.  Jens ja Liv joutuvat puolustamaan omaa näkemystään TV:n keskusteluohjelmassa: vastakkain asettelusta huolimatta heidän tiensä tulevat kohtaamaan useammankin kerran.

Martina toivoo lasta Livin kanssa, Katja pyrkii Livin läheisyyteen, Livin ja Jensin välillä kipinöi niin sielujen kuin kehojenkin sympatiaa …. ; aineksia on kuin Tsehovilla ikään ;)

Kirjan jännite pysyy loppuun asti: henkilöhahmot tuntuvat uskottavilta ja sympaattisilta. Replikointi on nasevaa. Ei maailmaa mullistavaa kirjallisuutta, mutta mukavaa luettavaa!

Andersson Claes: Busholmen nästa

Kesällä kuolleen Claes Anderssonin viimeiseksi jäänyt romaani Busholmen nästa kuvaa vanhenevan Oton elämää uudessa kodissa Jätkäsaaressa. Andersson kuvaa Oton vanhenemista lempeän humoristisesti, oivaltavasti ja säälimättömästi. Ei vanheneminen hauskaa ole. Mutta on siinä omat hyvätkin puolensa:

 ”… hän oli päässyt siihen ikään ettei enää tarvinnut hävetä asioita jotka tuottivat iloa.”

Minusta kirjassa oli parasta oli Oton (eli Claes Anderssonin) arkipäivien kulun ja päivittäisten tuumailujen kuvailu. Mukaan on ujutettu myös (ilmeisesti) vanhoja kirjoituksia, joissa analysoidaan (nyt jo sivuutettuja) ajankohtaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä; näiden kohdalla tuli vähän deja vu  – tunnetta. Jotkut asiat vain ovat jo niin puhki jauhettuja ettei niistä enää romaanissa jaksa innostua.  Maallikolle kiinnostavaa luettavaa kylläkin oli kuvaus psykiatrisen hoidon kehityksestä vuosikymmenien saatossa.

Kaiken kaikkiaan kirja oli, ainakin paikoin, varsin mukavaa luettavaa; onhan kyseessä monipuolisesti lahjakkaan kirjailijan tuotos.  R.I.P. Claes  Andersson!

Villapaita Yume ja mukaeltu Rosewater

Villapaita valmistui ja lankaa jäi yli. Näissä kaksivärisissä malleissa on se kelju puoli, että lankaa jää tolkuttomasti yli. Mutta eipä hätää; jämistä tuli vilapaidan kaveriksi huivi, jota voi käyttää vaikka kauluksena. Villapaidan malli on Isabell Kraemerilta ja huivi Janina Kalliolta.

Pamuk Orhan, Punatukkainen nainen

Kirjaston Bestseller-hyllystä mukaan tarttunut, Nobel-palkitun kirjailijan teos.  Pamuk kuvaa toisaalta Turkin yhteiskunnallisia oloja ja toisaalta myyttien ja tarujen nivoutumista ihmisten elämään. Päähenkilö on Cem, varakkaan apteekkariperheen poika, joka vasemmistolaisen isänsä hylättyä perheensä lähtee kaivonkaivajan oppipojaksi tienaamaan itselleen opiskelurahoja. Isättömyys on Cemille ylitsepääsemätön asia ja kaivonkaivajasta tulee hänelle eräänlainen isähahmo, isän korvike. Isäkysymykseen liittyy Cemin pakkomielteinen suhtautuminen kuningas Oidipuksen  ja Sohramin taruihin, joissa kummassakin on kyse isänmurhasta tai pojanmurhasta. Punatukkainen nainen on tavallaan kirjan toinen päähenkilö: 16-vuotias Cem ihastuu tähän itseään vanhempaan teatteriseurueen naiseen niin ikään pakkomielteisesti, mikä loppujen lopuksi johtaa myyttien toteutumiseen. Kannatti lukea.

Onko kohtalo olemassa, ja voiko sitä paeta? Näin kysytään kirjan takakannessa, ja sittähän kirjassa juuri on kysymys.

Tähtisilmä

Anna jo se kanatikku!

Ishiguro Kazuo, Never let me go

Hyvät arvostelut saanut teos vaikeasta aiheesta herätti monenlaisia eettisiä kysymyksiä. Kirja kertoo englantilaisesta sisäoppilaitoksesta, jossa oppilaat ovat erityisihmisiä. Heille ei paljoa kerrota heidän erityislaatuisuudestaan, mutta viitteitä loppuelämänsä tulevista tehtävistä he saavat. Aika pian lukija tietysti oivaltaa mistä on kysymys, kun tulevat tehtävät liittyvät hoitotyöhön ja luovutuksiin. Opiskelijat ovat siis klooneja, jotka on tuotettu maailmaan elinluovuttajiksi parantumattomasti sairaille ihmisille. Osa opiskelijoista valmistuu suoraan luovuttajaksi, osa heidän hoitajikseen ja osan ura kulkee näiden molempien kautta. Suuri tieteellinen voitto lääketieteelle, suuri moraalinen ja eettinen ongelma ihmiselle. Hyvistä arvosteluista huolimatta minulle tämä oli aika ahdistavaa luettavaa. Kirjailijan aikaisemmasta kirjasta (The remains of the day) pidin huomattavasti enemmän.

Gardell Jonas, Till minne av en villkorslös kärlek

Jonas Gardellin kirja omasta perheestään. Kirja on osittain faktaa, osittain fiktiota. Myös kertoja vaihtelee: välillä selvästi Jonas itse, minä muodossa, mutta välillä kertoja kuvaa tapahtumia ulkopuolelta – onhan Jonas Gardell  (siis nyt fiktiivinen) kuollut auto-onnettomuudessa! Tapahtumilla ei ole selvää logiikkaa: jäätyään sanaharkassa alakynteen perheen isä häipyy kesken yhteisen lomamatkan, ja äiti kehittelee koko ajan vaihtuvia selityksiä perheenpään poissaololle. Näin siksi että isän lähtö olisi liian häpeällistä suvussa, jossa heikkouksiin ei uskota ja joka on kuuluisa erityisen hyvästä kuulostaan (sic!). Yksi selityksistä on miehen tutkimustyö Yhdysvalloissa. Loppujen lopuksi mies ilmeisesti on todella siellä ollut vierailevana professorina, tosin paljon myöhemmin.

Kirja oli hauskaa luettavaa, mielestäni juuri sen humoristisen tyylin takia, mutta yhteisessä lukupiirissämme kaikki eivät pitäneet kirjaa mitenkään humoristisena. Näin eri tavalla me lukemaamme koemme.

Kirjassa on traagisiakin piirteitä, mm. kiusaaminen ja toveripiirin hyljeksintä, jota pieni Jonas joutui kouluaikoinaan kokemaan sekä äidin dementoituminen. Äidin persoonallisuuden hassuja piirteitä Gardell kuvaa humoristisesti, mutta dementiakuvauksiin tyyli istuu huonommin.  Miten paljon oman sukunsa asioita on moraalisesti oikein käyttää hyväkseen, jäi pohdittavaksi. Omasta mielestäni fiktiivisen romaanin kirjoittajat voisivat ihan itse luoda omat henkilöhahmonsa, toisten mielestä taa ei ole väliä mitä vanhemmistaan kirjoittaa, ainakaan näiden kuoleman jälkeen.