Der letzte Anzug hat keine Taschen ....

....  oli yksi äitini opetuksista. Viimeisessä puvussa taskuja todellakaan ei ole, mutta viimeistä edellisissä niitä totta tosiaan on. Ja taskut on syytä käydä läpi ja tyhjentää ennen kuin puvut annetaan kierrätykseen.

Tänään oli se, tietyllä tavalla haikea päivä, jolloin kierrätyskeskuksen pojat kävivät hakemassa armaani viimeiset, toivon mukaan jollekulle vielä käyttökelpoiset puvut ja takit. Mies ei koskaan ollut innokas vaatekaupassa kävijä, mutta ihmeen paljon näitä pois annettavia vain oli päässyt kertymään: 8 mittatilauspukua ja 8 erilaista takkia plus muutamat irtohousut. Aikamoinen rahtaaminen näissä olisi ollut, joten olen hyvin kiitollinen kierrätyskeskukselle, kun kävivät hakemassa.

Der letzte Anzug hat keine Taschen tuli illalla uudestaan mieleeni, kun kävin katsomassa Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä esitettävän Ovista ja ikkunoista. Näytelmä sai murskaavan arvostelun Helsingin Sanomissa, mutta kun oikein vähin odotuksin teatteriin menee, niin ei pitäisi ainakaan pahemmin pettyä. Nyt päinvastoin yllätyin positiivisesti. Näytelmähän on oikein hyvä, eikä minusta ohjauksessakaan suurempaa vikaa ole; vähän vähempi huutaminen tietysti olisi riittänyt: emme ole kuuroja emmekä idiootteja. Minua ainakin paikoin ihan nauratti, ja ajatustakin näytelmässä on.

Komedia on mennyt täysille katsomoille Pariisissa pitkään ja minusta sen sanoma on siinä, että jos ihminen ei pidä kiinni omasta arvomaailmastaan, niin ansioton ja ylenpalttinen rahantulo tekee hulluksi. Niin absurdia kuin rahan ylenpalttinen sataminen näytelmässä on, rinnastus järjettömiin optioihin ja bonuksiin ei ole ollenkaan kaukaa haettu. Ovatko niiden saajat todella aina "ansainneet" palkkiot, jotka vastaavat satojen ihmisten työpanosta. Sitä sopii miettiä.