tiistai 19. elokuuta 2014

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys





Jos Henni Kitin Elävän näköiset oli pettymys, niin Tommi Kinnusen Neljäntienristeys oli iloinen yllätys. Osasin ennakkotietojen perusteella odottaa hyvää, mutta lukukokemus oli odotuksiakin parempi.

Kirjassa tapahtumia käydään läpi neljän henkilön perspektiivistä, mutta toisin kuin lähes kaikissa nykykirjoissa yhtä henkilöä seurataan kerrallaan, luvusta toiseen. Tämä tuntuu hyvin selkeältä ja rauhoittavalta. Minua on nimittäin usein ärsyttänyt se, että luvusta toiseen hypätään kokonaan eri henkilöihin ja ympäristöihin, niin että lukija on aina hetken aikaa ymmällään ja pohtii, että keitäs nämä tyypit nyt taas olivatkaan. Tällainen tyyli on nykyään valitettavan tavallinen; ehkä se heijastaa aikamme klikkaamismentaliteettia, jossa yhteen asiaan ei keskitytä kuin hetkeksi ennen kuin pitää käydä vilkaisemassa jotakin muuta.

Tommi Kinnunen kirjoittaa hyvin, pitää langat käsissään ja saa henkilönsä elämään. Henkilöiden elämänvaiheet kuvataan pitkältä aikaväliltä niin että joka luvussa mainitaan tapahtumavuosi. Tapahtumavuoden avulla eri henkilöiden vaiheet saa osumaan kohdalleen. Neljäntienristeys on sommiteltu taitavasti, niin että pikku hiljaa asiat alkavat aueta, saada selityksiä ja lopulta loksahtavat paikoilleen.

Kirja kertoo pitäjänkätilö Marian, tämän tyttären Lahjan, Lahjan miehen Onnin ja näiden lasten ja miniän tarinan. Jokaisen elämässä on oma murheensa, ja usein murheen takana on läheisen ihmisen petos, petos jonka tarkoituksena ei ehkä ole ollut tarkoitus satuttaa vaan pikemmin suojata. Maria salaa Lahjalta Amerikasta tulleet kirjeet, Onni salaa Lahjalta omat pyrkimyksensä ja Lahja ilmiantaa Onnin. Olisiko koko kuvio mennyt toisin, jos Maria olisi jättänyt puuttumatta tyttärensä asioihin?


1 kommentti:

  1. Kovasti tykkäsin tästä kirjasta! Lukuelämys kerrassaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.