tiistai 2. syyskuuta 2014

Sisäpäivän viettoa


klikkaa kuva isommaksi


Syksyn kunniaksi minuun iski flunssa: kurkku on kipeänä, pärskin ja räkä valuu. Huh. En siis lähde sen enempää pilatekseen kuin avoimen yliopiston orientaatioluennollekaan.

Sen sijaan voin loikoilla ja miettiä suuria asioita. Kuten sitä, miten ihmiset hoitavat suhteensa kaikkiin satoihin fb-kavereihinsa. Kummitytölläni niitä on lähemmäs tuhat!

Ymmärrän kyllä, että omia kuulumisia ja kuvia on kiva jakaa mahdollisimman monelle; omat asiathan ovat niin kiinnostavia. Itsekin laitan joskus jopa ihan julkiseen jakeluun mielestäni erityisen onnistuneen valokuvan. Tätä en ihmettele ollenkaan. Sen sijaan ihmettelen sitä, miten kukaan voi seurata satojen ihmisten päivityksiä. Siihenhän eivät vuorokauden tunnit voi riittää, ainakaan jos elämässä on muitakin velvoitteita.

Onko siis niin, että sadoista kavereista valitaan pieni joukko ystäviä, joiden päivityksien sallitaan näkyä. Muut suljetaan pois. Kaveruus on siis sitä, että kaverit saavat olla kiinnostuneita minusta, mutta minä en jaksa niiden touhuja seurata. Aika noloa! Vaan minkäs teet.




1 kommentti:

  1. Täällä toinen nuhanenä :(

    Minulla on maltillinen määrä kavereita FB:ssä, mutta luulen ettei kukaan pysty seuraamaan noin suuren määrän tekemisiä. Toisaalta FB:n algoritmi kyllä itsessäänkin pitää huolen siitä, ettei kaikkia julkaisuja edes näytetä.

    Paranemisia sinulle! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.