Hotakainen lähestyy aina ajankohtaisia sosiaalisia
kysymyksiä anekdoottien kautta. On dementikon omaishoitajana toimiva vanha
mies, jonka poika on loukkaantunut vakavassa onnettomuudessa ja jonka
pojantytär synnyttää ensimmäisen lapsensa. On hoitohenkilökunnan työuupumusta,
sukupolvien välistä ymmärtämättömyyttä, on huumekauppaa ja vielä varmaan oli
paljon muitakin ongelmia.
Hotakainen kuvaa
asioita tilannekomiikan kautta, mutta minusta hänen huumorinsa ei ole
lähestulkoonkaan yhtä herkullista kuin esimerkiksi Minna Lindgrenin. Hotakaiselta
olen aikaisemmin lukenut Ihmisen osan ja kuten silloin ajattelen nytkin että
Hotakaisen tyyli sopisi paremmin käsikirjoitukseksi TV-sarjaan tai elokuvaan;
kaunokirjallisuutena hänen tyylinsä ei ainakaan minulle kolahda.
Paljon tilanteita, vähän ajattelua ja pohdintaa. Ihmiskuvaukset jäävät ohuiksi ja pintapuolisiksi, henkilöt eivät herää elämään, eivät synnytä lukijassa mielenkiintoa tai myötätuntoa. Kielikään ei tuota suurta lukunautintoa. En olisi tätä ryhtynyt lukemaankaan ellei kyseessä olisi ollut yhteisesti sovittu lukupiirin kohde.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.