sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Herra Lexington ja Fiona

klikkaa kuva isommaksi
Vaalit on nyt käyty ja tulos - persujen nousu maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi - on herättänyt huomiota. Minun huomiotani on herättänyt tapa millä asiaa on julkisuudessa tuotu esiin. Tuntuu kuin media haluaisi ehdoin tahdoin lietsoa eriseuraisuutta; ainakin siltä näytti näyttelijä Krista Kososen haastattelu, jossa hän sanoi ettei tiedä tuttavapiirisssään ketään perussuomalaisia äänestänyttä.

Hyvänen aika, Suomessahan on vaalisalaisuus. Miten kukaan voi sanoa tietävänsä jokaisen tuntemansa ihmisen äänestyspäätöksen. En minä ainakaan voi mennä sanomaan mitä puoluetta kukin naapurini äänesti. Minusta sekä uskonnollinen että poliittinen vakaumus on jokaisen oma asia, eikä ihmisiä pidä arvottaa tai lokeroida niiden mukaan.

Olisin aika pettynyt, jos tuttavapiirissäni olisi ihmisiä jotka halveksisivat minua vain äänestystapani perusteella. Sellainenhan osoittaisi suurta ennakkoluuloisuutta ja suvaitsemattomuutta. Niin, missä päin Suomea ne itseään suvaitsevaisina pitävät olivatkaan ;)

Minun sohvallani herra Lexington ja Tansanian tyttö Fiona  istuvat sulassa sovussa.

Herra Lexington edustaa amerikkalaista tuotemerkkiä ja Fiona on Unicefin hyväntekeväisyysnukke, jolla kerätään varoja maailmanlaajuista rokotuskampanjaa varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.