Kirja hollantilaisen vanhustalon arjesta. Hauskasti
kirjoitettu, mutta samalla inhimillinen muistutus siitä, mitä vanheneminen myös
ikävimmillään on. Reippaimmat perustavat kerhon ja tekevät kaikkea hauskaa,
myös palvelutalon ulkopuolella. Jännitteet henkilökunnan ja muiden asukkaiden
kanssa nostavat esiin ongelmia, joita kateus ja vallanhimo saavat aikaan.
Ystävyys punnitaan kun kaverilta amputoidaan jalka, toinen vähitellen
dementoituu ja kolmas hiipuu kommunikoinnin ulottumattomiin aivoinfarktin
jälkeen. Kirja on inhimillinen kuvaus ystävyyden, epäitsekkyyden ja
itsekunnioituksen merkityksestä, loppuun asti.
Meillä Minna Lindgren on kirjoittanut peräti trilogian
samasta aihepiiristä. Hendrik Groenin kirjassa saa – samoin kuin Lindgrenillä –
lukija nauraa välillä ääneen. Tämä on ehkä hivenen enemmän jalat maassa, ei
niin hassuttelevan hilpeä, mutta aivan yhtä hyvin paikkansa puoltava kuvaus
vanhusten elämästä. Ehkä tässä on enemmän miesnäkökulmaa.
Kyllä tätä voi
suositella. Nappasin mukaani kirjaston Bestseller-hyllystä. Kansitekstin mukaan
teos on kansainvälinen menestys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.