maanantai 24. heinäkuuta 2017

Wohlleben Peter, Puiden salattu elämä. Kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä.





Saksalaisen metsätieteilijän kirja mullistaa nykykäsitykset kasvikunnan kyvyistä. Tutkijataustansa ansiosta Wohlleben tuntuu tietävän mistä kirjoittaa, hänen näkemyksensä perustuvat tutkimuksilla todennettuihin tosiasioihin, joskin niiden tulkinta saa ajoittain suorastaan runollisia ulottuvuuksia. Joka tapauksessa minulle tässä oli paljon uutta ja paljon mietittävää.
Puut siis voivat todistetusti kommunikoida ja jopa tehdä yhteistyötä keskenään – ja myös sienien kanssa. Puut voivat varoittaa lähestyvästä vaarasta ja ne voivat auttaa vahingoittunutta naapuriaan ravinteiden saamisessa. Kommunikointi tapahtuu kemiallisin keinoin: puut alkavat erittää erilaisia kemiallisia yhdisteitä vaaran, esimerkiksi kuivuuden tai tuhohyönteisten takia. Naapurin ravitseminen tapahtuu juurten välityksellä. Puilla todella on meiltä salattu elämänsä: jo pelkästään niiden juuristot, jotka ulottuvat maan alle vähintään yhtä laajasti kuin niiden maanpäällinen latvusto, jää meiltä helposti tiedostamatta.
Kaikki tämä vaatii lukijalta sulattelua ja saa aikaan ajattelutavan muutoksen: puun halaajat eivät ehkä olekaan sellaisia höppänöitä, joina heitä pidetään. Vegaanit voivat joutua laajentamaan suojelukohteensa myös kasveihin, mikä heidän kohdallaan johtaa ruokavalikoiman supistumiseen entisestään. Toisaalta puiden ja metsän hyvää tekevä vaikutus on meille ollut intuitiivisesti selvä jo ennestään; nyt asialle alkaa löytyä selityksiä. Viherpeukalot puolestaan ovat aina tienneet, että kasvit aistivat hellän hoidon ja että niille pitää puhua lempeästi. Kyse ei ole pelkästään hengitysilman hiilidioksidista.
Tämä kannattaa lukea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.