Kävin seuraamassa gööttien erikoisnäyttelyä Tuomarinkylän vinttikoirakeskuksessa. Elliä ei moinen kiinnosta, eikä oikeastaan minuakaan, mutta kun kummitytön göötti osallistui touhuun valioluokassa, niin pitihän sinne mennä peukuttamaan.
Tässä tunnelmia:
Väkeä oli kuin helluntalaisten juhlissa; parkkipaikan löytäminen ei ollut ihan yksinkertaista.
Kummitytön äiti tervehtii kummitytön koiran jälkeläistä. Tällä kertaa jälkeläiset päihittivät isänsä ja sijoittuivat valioluokassa piirun verran edelle.
Oman esiintymisvuoron odottelu voi ottaa koville: erilaisia valmistautumistapoja löytyy: joillekin syli on turvallinen paikka
Sulo valmiina koitokseen:
Kuitenkaan en itse oikein pääse sisälle tähän touhuun. Ymmärrän tämän kasvattajien näkökulmasta: kyseessä on messutapahtuma, jolla omalle tuotteelle saadaan näkyvyyttä. Kyseessähän on useinkin kasvattajien elinkeino. Oman kotikoiran näkökulmasta en ymmärrä touhua sen enempää kuin että itse menisin punnituttamaan ja mittauttamaan itseäni (tai lapsiani) julkisesti ja kisaamaan saanko lausunnoksi hyvän, erittäin hyvän, erinomaisen ja voinko tarpeeksi pisteitä kerättyäni päästä jopa valioluokkaan. Ehkä kyseessä on jonkinlainen egobuusteri, en tiedä - tai sitten minulta vain puuttuu kilpailuviettiä ja/tai huumorintajua.
Joka tapauksessa olisi hyvä jos koiranäyttelyissä kiinnitettäisiin huomiota muuhun(kin) kuin ulkonäköön. Esimerkiksi luonteeseen, yhteistyökykyyn ja ennenkaikkea terveyteen. Nythän jalostetaan jopa lähes elin- tai toimintakyvyttömiä koiria, jotka eivät pysty hengittämään tai joilta silmät pullahtavat ulos kuopistaan. Tämä EI onneksi koske gööttiä, joka rotuna on varsin terve ja pitkäikäinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.