Kirjassa on kysymys kiittämisestä – ei vain puhekielen ohimennen
sanotuista fraaseista tai ammattikirjeenvaihdon kohteliaisuuslauseista, vaan
todellisesta kiitollisuudesta silloin kun toinen on ratkaisevalla tavalla tai
ratkaisevalla hetkellä vaikuttanut pelastavasti omaan elämään. Monestiko se jää
ilmaisematta ennen kuin on liian myöhäistä!
de Viganin kirjassa Michka eli madame Seld on ikääntynyt,
afasiaan sairastunut nainen, jolta sanat alkavat kadota. Häntä käy katsomassa
Marie, omien vanhempiensa lapsena lähes heitteille jättänyt nainen jonka hyvinvoinnista
Michka on aikoinaan naapurina kantanut vastuuta. Michkan puheterapeutti on
Jerome. Kirja koostuu Marien ja Jeromen tapaamisista Michkan kanssa, kun sanat
yhä enemmän alkavat kaikota.
Aika ahdistavaakin luettavaa: niin paljon nykyään puhutaan
muistisairauksista, mutta vähemmän tällaisesta tilasta, jossa muisti on
tallella, samoin arvostelukyky, mutta sanat - väline kommunikointiin - puuttuvat.
Samalla kirja on kaunis kuvaus välittämisestä. Sekä Marie että Jerome ovat
aidosti läsnä ja kiinnostuneita Michkasta ja osoittavat tälle välittämistä ja
arvostusta. Michka muistelee elämäänsä ja ymmärtää kiitollisena, että sen on
mahdollistanut vain se ystävällinen pariskunta, joka aikoinaan otti pienen
juutalaistytön suojelukseensa, aikana jolloin asian julkitulo olisi merkinnyt
tuhoa kaikille osapuolille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.