Savonlahti Sisko, Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Aika iloton kuvaus 33-vuotiaasta vapaaksi toimittajaksi heittäytyneestä naisesta, jonka päivät kuluvat itsensä ajattelemisessa. Kirjoittamiseen ei ole intoa, eikä oikein mihinkään muuhunkaan. Työhakemuksia hän lähettelee, mutta huonolla menestyksellä. Vanhempiin välit ovat kylmän etäiset; yhteyttä hän ottaa lähinnä kun tarvitsee rahaa. Nainen käy terapiassa, mutta sekään ei tunnu johtavan mihinkään. Masennuksestakaan ei liene kysymys; hän kuitenkin jaksaa käydä ystäviensä kanssa ravintoloissa, roikkua Tinderissä ja ryhtyä suhteisiin heti kun vain joku mies hänestä kiinnostuu – edes hetkeksi. Jokaisen kohdalla hän alkaa mielessään kuvitella yhteistä tulevaisuutta, mutta aina itsestään lähtöisin. Hän ei oikeastaan ole kiinnostunut muusta kuin itsestään. Aikamoista haahuilua siis.

Kuitenkin Savonlahti kirjoittaa sen verran vetävästi, että ei kirja kesken jäänyt, vaan luin sen jopa melko lailla yhtä soittoa. Kieli on sujuvaa ja minäkertojan ajatukset lakonisessa humoristisuudessaan tuovat mieleen Sinikka Nopolan kynän jäljen. Ei siis ihan hullumpi kirja, mutta jos tämä on todenmukainen kuvaus nykymaailmasta, niin nyt kolmevitosten elämäntuska muistuttaa omaani kun olin parikymppinen. Ei käy kateeksi!

Vakavammin ajatellen kirja on osuva kuvaus syrjäytymisvaarassa olevasta ihmisestä. Se miksi ihmiset ennen vanhaan aikuistuivat aikaisemmin eivätkä poteneet  tällaista apaattista vellomista, johtui varmaan siitä että oltiin töissä. Koulun jälkeen opiskelemaan ja siitä heti työelämään. Ei ehkä niin hohdokasta, mutta eipähän ollut aikaa ajautua toivottomuuteen.  Työ on parasta sosiaaliturvaa ja vastuu omasta elämästä parasta terapiaa. Nykymaailma ei välttämättä tarjoa tätä mahdollisuutta kaikille.