tiistai 24. tammikuuta 2012

Kalatiskin visuaalinen ilme

klikkaa isommaksi

Jumpasta tullessani poikkesin Stockan herkkuun ja kävi kuten aina, kun ruokakauppaan menee nälkäisenä: vastustamaton mieliteko nousee pintaan. Tällä kertaa en voinut vastustaa etikka-marinoituja silakkapihvejä. No, niiden kyytipojaksi tarvitaan tietenkin etikkapunajuuria, mutta niitä ei missään näkynyt. Kalatiskillä sanottiin, että niitä saattaa olla takahuoneessa ja niitä voidaan hakea jos haluan. Halusin, tietenkin.

Kun myyjä palasi mukanaan kolme juurikasta, kysyin miksi ihmeessä punajuuria pitää ostaa tiskin alta. Ennen vanhaanhan tiskin alta myytiin jotakin erikoista herkkua, joka joko ei ollut luvallista (kuten kova tee kieltolain aikana) tai sitten niin harvinaista, että sitä myytiin vain harvoille ja valituille. Vastaus yllätti minut täysin. Punajuuret eivät kalatiskin suunnittelijan mukaan sovi sen visuaaliseen ilmeeseen! En olisi osannut ajatella, että elintarvikkeita pitää piilotella niiden esteettisen sopimattomuuden vuoksi. Hyvä, että silakkapihvit sentään saavat olla esillä. En olisi osannut niitä kysyä, ellen olisi niitä nähnyt.

Niinpä, punajuuriraukat eivät siis kelpaa ihmisten silmille. Mieleeni tuli, että ne ovat kuin vanhukset tämän päivän yhteiskunnassa: joutavat virumaan happamissa liemissään takahuoneessa. Vain siksi että eivät sovi visuaaliseen ilmeeseen.

6 kommenttia:

  1. Samaa herkkua syötiin täällä tänään, mutta ilman punajuuria. En hoksannut ottaa niitä lautaselle, vaikka jääkaapissa olisi ollut.
    Kuvassa punajuuret näyttävät kauniilta.

    VastaaPoista
  2. arleena, Jotkut ruoat vain huutavat punajuurta - toiset taas puolukkaa, niinkuin vaikkapa kaalikääryleet ja maksapihvit.

    VastaaPoista
  3. Eivät sovi visuaaliseen ilmeeseen, no jopas jotakin. Kaikkea kanssa.

    VastaaPoista
  4. kaanon, Liiallinen visuaalisesta ilmeestä huolehtiminen saattaa vieraannuttaa meidät todellisuudesta. Tosin jo ammoin sanottiin, että ei sen niin väliä miten asiat ovat, tärkeintä on miltä ne näyttävät. Oikeastaan mitä muutakaan esim. täysin terveille ihmisille tehtävät kauneusleikkaukset rintaimplantteineen viestittää. Appearances, appearances - kello näkyviin ja tukka hyvin ;)

    VastaaPoista
  5. Uskomaton tarina. Aivan käsittämättömän typerää. Visuaalinen ilme esim. salaatti- / einesvitriinissä usein paljon epämiellyttävämpi kuin punajuuret.... Outoa.

    VastaaPoista
  6. Jutta, Stockan herkkutiski on kieltämättä hyvin tyylikkään näköinen. Jäin jälkeenpäin pohtimaan, miten hyvin mahdoin itse sopia kyseisen liikkeen visuaaliseen ilmeeseen, kun tulin suoraan jumpasta, hiukset hikisinä ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.