Merete Mazzarella: Ainoat todelliset asiat. Vuosi elämästä.

Kirja oli kirjaston Bestseller-hyllyssä ja otin sen lainaksi ohi kulkiessani. Takakannessa luvataan pohdintoja uuden elämänkumppanin kanssa ja ajatuksia työn ja rakkauden merkityksestä. Vaikuttaa kiinnostavalta.

Kirjan anti jäi silti kovin ohueksi. Siitä puuttuu rakenne ja koherentti sisältö. Mazzarella tuo esiin lukeneisuuttaan runsailla suorilla lainauksilla, joihin moni valistunut lukija on luultavasti törmännyt jo itsekin. Mazzarella käsittelee lähes kaikkia aiheita maan ja taivaan välillä, aina väkivallan genetiikasta työelämän muutoksiin. Aiheita raapaistaan vain muutaman virkkeen verran, kuin referaatilla lehtiartikkeliin tai kuulopuheisiin. Työelämän analyysi kilpistyy hänen johtavassa asemassa olevan, työhaastatteluja tekevän tuttavansa tokaisuun, että nuoret ovat omasta mielestään hyviä delegoimaan ja haluavat aloittaa työuransa johtajana. Vitsikästä, mutta ei kovin analyyttistä.

Kevennykseksi kirjailija ripottelee omia arkisia kokemuksiaan ja luvatut pohdinnat uuden elämäntoverin kanssa rajoittuvat edellisen yön unien selostamiseen tai muuhun täysin tavanomaiseen aamukahvilörpöttelyyn.  Kirjoittaminen sujuu lähinnä tajunnanvirtamenetelmällä ja kirjoittaminen on luultavasti ollut kirjailijalle antoisampaa ajankulua kuin tuotoksen läpikäyminen lukijalle. Kirja on sekava, kuin leikkaa ja liimaa –tekniikalla koostettu tuotos luetusta tai päähän pälkähtäneestä materiaalista. Muutaman virkkeen kappaleet eri aiheista seuraavat toisiaan ilman mitään yhteyttä. Lukijalle ei jää mieleen mitä kirjailija lopulta halusi sanoa.

Mazzarella raottaa kirjassa omaa ratkaisuaan jättää 84-vuotias aviomies ja aloittaa uusi elämä nuoremman uuden rakkauden kanssa. Minulle syy ei auennut, enkä suoraan sanoen ole varma voinko edes pitää ratkaisua eettisesti kestävänä. Myötä- ja varsinkin vastamäkien yhdessä kulkeminen on pitkälti myös tahdon asia. Elämän jakaminen on tietysti kivempaa nuoren ja terveen kanssa, mutta elämän tarkoitus ei ole pelkästään rusinoiden poimimista pullasta. Toisaalta elämä on taistelua olemassa olosta ja omasta onnesta: rotat jättävät uppoavan laivan. Mazzarella on jo aikaisemmissa teoksissaan - mm. kertoessaan suhtautumisestaan poikaansa ja miniäänsä - osoittanut katselevansa maailmaa pitkälti vain omasta näkökulmastaan. Nytkin hän uhriuttaa itseään mainitsemalla useita kertoja ystävästään, joka katkaisi välinsä kokonaan antamatta Mazzarellalle tilaisuutta selittää, miksi hän päätti jättää vanhan miehensä.

Jotain hyvääkin sanottavaa minulla kirjasta kuitenkin on. Mazzarella on sujuvasanainen ja hän osaa hyvin hauskasti kuvata ihmisiä ja arkisia sattumuksia. Humoristina hän on erinomainen, ajattelijana ehkä vaatimattomampi.

Teoksen julkaiseminen on kustantajan näkökulmasta perusteltua tietysti siksi, että suositun kirjailijan uutuus myy hyvin. Tämän tasoinen teos tuntemattoman tekijän tarjoamana tuskin olisi ylittänyt julkaisukynnystä tai ainakin se olisi vaatinut melkoista työpanosta kustannustoimittajalta.