Philip Roth: Nöyryytys

Moninkertaisesti palkitun kirjailijan vuonna 2009 alun perin ilmestynyt teos (The Humbling). Kirjan luettuani jäin ensinnäkin miettimään kirjan otsikon suomennosta. Sanaa humbling ei ainakaan Oxford Dictionarystä löydy. Humble-sanasta tehty johdos voi viitata - kuten suomentaja on ajatellut - tekemiseen, mutta voisi se viitata ihmiseenkin, siis sellaiseen joka tuntee itsensä nöyryytetyksi, surkimukseksi (huomaan, että suomenkielinen oikolukuohjelma ei tunne sanaa surkimus, sehän sopii hyvin ;-)). Sellainenhan kirjan päähenkilö Axler on – ainakin omissa silmissään.

No, joka tapauksessa on myönnettävä, että kirja on hyvin kirjoitettu. Ei kai muuta voi odottaakaan, Philip Rothin maineen omaavalta tekijältä.

Axler on liki 70-vuotias näyttelijälegenda, joka tuntee menettäneensä taiteellisen kipinänsä eikä enää kykene nousemaan näyttämölle. Valmiina täydelliseen maailmasta vetäytymiseen hän yllättäen ajautuukin suhteeseen ystäviensä tyttären kanssa, joka on häntä 25 vuotta nuorempi ja kaiken lisäksi lesbo. Suhde on kiihkeä ja onnellinen ja kuin autuuden huipentumana nuori Pegeen haluaa Axlerin kanssa lapsen. Tähän kliimaksiin on tultu sen jälkeen kun pariskunta on ensin lietsonut itsensä perverssiin kiimaan kuvittelemalla ryhmäseksiorgioita kampuksella näkemänsä 19-vuotiaan sulottaren kanssa ja sen jälkeen toteuttanut kuvitelmansa baarista mukaansa houkuttelemansa juopuneen naisen kanssa. 

Lapsihaave ensin oudoksuttaa Axleria, mutta totuttuaan ajatukseen hän ryhtyy järjestelmällisesti selvittelemään omia lääketieteellisiä mahdollisuuksiaan terveen lapsen maailmaan saattamiseksi. Kun kaikki asiat näyttävät olevan järjestyksessä, Pegeen yht’äkkiä huomaakin saaneensa Axlerista kyllikseen, pakkaa tavaransa ja muuttaa pois. Axlerille ei lähdön syy selviä: halusiko Pegeen kenties taas ryhtyä lesboksi. Yksinäisyydessä entiselle huippunäyttelijälle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha, mutta sen hän toki tekee tyylillä. Kun siivoja löytää hänen ruumiinsa ullakolta, on hänen vieressään yhdeksän sanan viesti, joka on Lokin viimeinen repliikki: ”Asia on niin että Konstantin Gavrolovits on ampunut itsensä.” Sen pituinen se.

Nyt sorrun varmaan kyyniseen tätimäisyyteen, mutta en ymmärrä miksi taitava kirjailija ei luota kykyynsä tuottaa laatukirjallisuutta turvautumatta ylidimensioituun kieroutuneisuuteen. Tarinahan ei millään tavalla ole uskottava, eikä se luultavasti ole ollut kirjailijan tarkoituskaan. Kyseessä on pikemmin miehen oma pornografinen päiväuni jaettavaksi samanmielisille iloksi. Älyllistä onaniaa siis. En paheksu, ihmettelen vain.