Panu Rajala: Lavatähti ja kirjamies

Tämän halusin lukea, koska Rajalan aikaisempi teos, Naistenmies ja aatteiden – Juhani Ahon elämäntaide, oli minusta erinomaisesti kirjoitettu. Panu Rajalan enempää kuin Katri Helenan ihailijaksi en sen kummemmin lukeudu.

Kirjaan tarttuminen oli toki senkin vuoksi kiinnostavaa, kun halusin nähdä, mikä siinä on saanut puolet Suomen kansasta, siis Katri Helenan ihailijat, niin syvän suuttumuksen valtaan. Kirjasta syntyneessä ennakkokohussa Panu Rajalaa on vedetty kölin alta sen verran raskaasti, että ihmetys heräsi – varsinkin kun kirjassa ei ole mitään, mikä olisi loukkaavaa tai sopimatonta. Paljon paheksutut intiimit makuuhuonekuvauksetkin puuttuvat kokonaan.  Ehkä kiukun puuskien kuvaaminen on sitten ollut se majesteettirikos, josta Rajala on haluttu tuomiolle. En tiedä, onhan mm. Juho Kusti Paasikiven temperamentista esitetty kuvauksia ilman sen suurempaa kansallista närkästystä. Kumpaakin osapuolta, lavatähteä ja kirjamiestä, tekijä kuvaa paikoin lempeän sarkastisesti ja mielestäni melko tasapuolisesti. Olisiko niin, että monet ovat tuohtuneet kirjaa lukematta.

Joka tapauksessa kirja on ihan sujuvasti kirjoitettu ja yleisempääkin kiinnostavuutta sillä on, kuvaahan se toisaalta kahden eri maailmoissa elävän ihmisen vaikeutta aikuisena asettua itselleen vieraaseen arvomaailmaan. Kun toinen on akateemisesti suuntautunut analyyttinen ajattelija ja toinen henkimaailman johdatukseen tukeutuva intuitiivinen luonnonlapsi, on selvä, että haasteita on edessä. Julkisuuden hallinta tuo suhteeseen omat vaatimuksensa. Kun tuttavuus alun perin lähti liikkeelle Rajalan kiinnostuksesta saada Katri Helenan kokemusten rohkaisemana yhteys edesmenneeseen puolisoonsa, ja kun tuttavuus hyvin nopeasti - julkisuuden hallintasyistä – johti kihlaukseen ja niin edelleen, on ihme että yhteistä taivalta riitti niinkin pitkään, varsinkin kun yhteydet henkimaailmaan - tuttavuuden alkuperäinen kulmakivi - loppujen lopuksi kääntyivät suhdetta rasittavaksi eivätkä rakentavaksi ainekseksi.