perjantai 7. kesäkuuta 2013

Lapsuusmuistoja

Helsingin keskustassa lapsuuteni viettäneenä yksi keskeinen muistoni liittyy tietysti Stockmanniin. Muita kiintopisteitä ovat Fazerin kahvila Kluuvikadulla, johon mentiin äidin kanssa toipumaan aina hammaslääkäriltä päästyä, sekä Kaisaniemen puisto, jonka vierellä asuin ja jossa talvisin luisteltiin.




 Stockmannilla ihanaa olivat rullaportaat,

 joita pitkin matka taittui varsinaiseen kohteeseen, neljänteen kerrokseen leluosastolle. Nuket olivat tietenkin se tärkein ihailun kohde, mutta yhtä lailla minua vetivät puoleensa myös pyöreän vesialtaan kultakalat.


 Muistaakseni kalat olivat poissa joitakin aikoja, mutta nyt ne onneksi ovat taas palanneet paikalleen.



 Melkein kaikki muu onkin muuttunut. Leluosasto ei enää ole entisellä paikallaan. Sen tilalla on nyt tällainen kahvila.



Valokuvatorstai, haaste 290: Lapsuusmuisto

10 kommenttia:

  1. Kun mainitsit tuon stokmannin niin tuli mieleeni että tehtiinpä täältä maalta luokkaretki Helsinkiin vuonna 1962. Olin silloin 13v ja vieläkin on tallessa stocmannilta ostamani kuitulevyn palaselle liimattu laatta jossa on eduskuntatalon kuva ja alla kirjoitus Helsinki- Helsingfors

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapsu, Stockmann oli ja on kiinteä osa Helsingin olemusta - nykyään myös Tapiolan ja monen muun paikan. Aika harvat firmat ovat pitäneet pintansa ja omaleimasuutensa samalla tavalla. Nyt on Soneraa, Itellaa, Sampo-pankkia ja ties mitä joiden juuret ovat jo täysin hämärtyneet ihmisten mielessä.

      Poista
  2. Stockmannilla olen ollut joskus töissäkin kiireapulaisena...opiskeluaikoina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pappilanmummo, Nuoruudessani Stockmannilla oli vähän sellainen työnantajan maine, että työntekijät oli organisoitu nokkimisjärjestyksen mukaan: jokainen oli pikkuisen ylempänä ja pikkuisen alempana kuin työtoverinsa. Tiimityöstä ei siihen aikaan vielä tiedetty mitään. En tiedä pitikö tuo maine ollenkaan paikkansa.

      Poista
    2. Ehkä - olin vain jouluapulaisena enkä ajatellut suhteita sen enempää...opiskelijan piti saada rahaa elääkseen

      Poista
  3. Pääsin veljeni, äitini ja isoäitini kanssa Helinkiin joskus vuonna -64. Se oli ensmäinen oikea matka minulle. Yövyttiin stadikan retkeilymajassa ja pääsin illalla suihkuun, upea kokemus ku koton oli vaan sauna. Litsi ja Korkeasaari kuuluivat matkaohjelmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fotaaja, Muistan että minulle myös oli ylellinen kokemus yöpyä ensimmäisen kerran hotellissa, jossa huoneeseen kuului oma kylpyhuone. Linnanmäki ja Korkeasaari ovat Helsingin välttämättömät nähtävyydet, ainakin lapsille.

      Poista
  4. sisareni oli töissä -60 luvulla Hesassa, oli jännittävää päästä käymään hänen luonaan suureen kaupunkiin, jo siltä käynniltä mieleeni jäi myös Stockmanin tavaratalo, kotipuolessa oli vain pieni Hyttilän kyläkauppa.

    VastaaPoista
  5. Stocka ja Fazu kuuluvat ehdottomasti nuoruusmuistoihin. Lapsuuteen ei niinkään, kun Larusta ei lapsena keskustaan menty kuin perhekyläilyyn.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.