Meillä koirat eivät nuku sängyssä. Kun aikoinaan oma Montymme ei tätä etuoikeutta saanut, eivät sitä nyt saa vierailevatkaan koiruudet. Pamina on tämän hyvin mieltänyt ja nukkuu tyytyväisenä omassa pedissään.
Vaan eipä tarvittu kuin yksi inhimillinen lipsahdus, kun tilanne karkasi hallinnasta. Yhtenä iltapäivänä kun loikoilin flunssaisen väsyneenä sängyssä ja Pamina nosti etutassut kysyvän näköisenä sängyn reunalle, sorruin hentomielisyyttäni antamaan luvan viereeni loikkaamiseen. Siinä sitten köllöttelimme hetken aika rinnakkain. Eipä ollut iso juttu, mutta koiran näkökulmasta valta oli vaihtunut.
Myöhemmin iltapesulta tultuani oli Pamina jo vallannut sänkyni. Komensin alas ja ohjasin omaan petiinsä. Jonkun aikaa luin romaania ja Pamina nukkui (mukamas) rauhallisesti. Kun valot sammutettin, kömpi otus pimeyden turvin viereeni - luuliko hölmö että en pimeässä huomaa? No, taas komento alas: nyt taisi kaveri ottaa vähän nokkiinsa, ainakin hän siirtyi toiseen huoneeseen murjottamaan. Mutta eihän labbis oikeasti osaa murjottaa, vaan parinkymmenen minuutin kuluttua kuulin miten hän tassutteli takaisin makuuhuoneeseen ja omaan petiinsä.
Aamulla valtapeli oli näköjään päättynyt, koska sänkyasiasta ei enää keskusteltu, eikä Pamina noussut sängylle edes jäätyään yksin kotiin.
Minulle tämä oli konkreettinen opetus siitä, miten loogisesti koira ajattelee - ja siitä miten johdonmukainen ihmisen pitää olla. Asiat ovat joko kielletyjä tai sallittuja: ne eivät voi olla yhtenä päivänä yhtä ja toisena päivänä toista. Yritän pitää mielessä.
Tieni professoriksi – Osa III: Fokusoimalla perille
1 kuukausi sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.