lauantai 8. helmikuuta 2014

Yhteisvastuukeräys

Vietin perjantai-iltaa keräyslipas kädessäni Olarin Prismassa. Tänä vuonna yhteisvastuukeräyksellä tuetaan hyvän saattohoidon kehittämistä. Tästä on tullut minulle sydämen asia, kun olen omakohtaisesti voinut nähdä, miten valtava merkitys asialla on. Aina ei ole kysymys edes suurista rahoista; päinvastoin saattohoito on halvempaa kuin sairaalan vuodeosastohoito.

Jossain kohdassa on kysymys niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin siitä, ettei kuolevan ihmisen tarvitsisi palella. Sairaalassa potilailla on peitteenään pelkkä lakana, parhaassa tapauksessa ohut froteepyyhe. Terhokodissa viluinen potilas saa kevyen, mutta paksun untuvatäkin.

Keräyksen aikana hauskinta oli se, että monet vanhemmat antoivat lastensa laittaa rahat lippaaseen. Minusta tällainen on loistavaa esimerkillä kasvattamista: lapsi oppii antamaan.

Muutenkin oli mukava vaihtaa muutama sana ystävällisten ihmisten kanssa. Yhdelle nuorelle naiselle sain jopa kädestä pitäen näyttää, miten neulotaan nurja silmukka!


1 kommentti:

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.