Linda Olsson: I skymningen sjunger koltrasten

 

Kirja yksinäisyydestä, ystävyydestä ja rakkaudesta kertoo kolmesta naapuruksesta, joita yhdistää herkkyys ja luova kyky aistia toisen ihmisen syvin olemus. Eikö se juuri ole taiteen tehtävä: nähdä ja koskettaa ihmisen sisintä.

Keski-ikäinen Elisabeth on paennut yksinäisyyteen suuren pettymyksen jälkeen, nuori Elias purkaa piirtämällä omaa salaisuuttaan ja seitsenkymppinen itävaltalaissyntyinen leskimies Otto elää kirjoilleen kirjojensa keskellä.

Kirja tarjoaa viisaita huomioita, mm:

s. 32 : Kaiken muuttuvaisuudesta, paitsi muistojen. ”Ingenting består. Der är bara det vi förlorat som framstår som för evigt oföränderligt.”

s. 116: luovuuden ydin: jos luova toiminta jotain todella tarvitsee, ihminen löytää sen, ennemmin tai myöhemmin. ”Det är märkligt hur det man verkligen behöver faktiskt kommer till en på det mest oväntade sätt.”

s. 128: Ihmisen vastuusta valintojensa suhteen, vastuu myös siitä mitä jätti tekemättä.

s. 166: Rakkauden olemuksesta: ”Men kärlek är väl inte bara föhållanden? Jag har börjat undra om det inte är en förmåga.”   ... ”då undrar jag om det inte också är en förmåga att kunna ta emot kärlek.”