sunnuntai 28. elokuuta 2016

Moorjani Anita, Dying to be me

Anita Moorjanin muistelmateos kuvaa Hodgkinin lymfoomaan kuolevan naisen kokemuksia sairastamisesta sekä ennen kaikkea täydellisestä paranemisesta sen jälkeen kun potilas oli elintoimintojen ehdyttyä jo vajonnut koomaan. 
Moorjan kuvaa kokemuksiaan kooman ajalta, miten hän kuuli lääkärien keskustelun toisessa huoneessa ja miten hän oli selvillä veljensä lentomatkasta hänen luokseen. Tätä kokemusta kuvataan termillä NDE (near death experience).
   NDE:n aikana Moorjan tuli ymmärtämään mikä on ihmisen todellinen minä, miten ihmisen todellinen minä on osa universaalia energiaa ja yhteydessä kaikkeen muuhun olevaiseen. NDE on jotain mitä ei voi tavoittaa fyysisten aistien avulla ja siksi kokemusta on vaikea sanoilla kuvailla. Moorjani kuvaa sitä täydellisenä, ehdottomana rakkautena. NDE on tila, jossa aikaa ja paikkaa ei ole: kaikki on kaikkialla ja kaiken aikaa. (Vähän niin kuin kvanttifysiikassa). 
   Hong Kongissa asuvana Hindu-suvun jäsenenä ja brittiläisen koulutuksen saaneena Moorjanin tausta on monikulttuurinen.  Vaatimukset soveliaasta elämästä mm. järjestettyine avioliittoineen olivat ristiriidassa hänen omien tavoitteidensa kanssa. Moorjanilla oli voimia kulkea omaakin tietään, joskin hän parantumisensa jälkeen tuli siihen käsitykseen, että hän sairastui ensisijaisesti koska hän muita miellyttääkseen oli toiminut omaa sisintään vastaan.

Uskomattoman mielenkiintoinen kirja! Lainasin kirjastosta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.