Witt-Brattström Ebba, Århundradets kärlekskrig

Tämä luettiin läsecirkelissä. Huhhuh, mikä kirja. Esikuvana Witt-Brattströmillä on ollut August Strindberg ja Märta Tikkanen. Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinasta pidin sekä kirjana että näytelmänä, kovastikin, mutta tämä on nyt ihan eri maata. Ilkeyksillä ei ole rajaa, hengähdystaukoja ei tule kuin korkeintaan hetkittäisissä menneiden aikojen muisteloissa. Jälkiäkään rakkaudesta, myötätunnosta tai edes intohimosta en ainakaan minä osannut edes rivien välistä löytää.  Osapuolten arvomaailma on niin kaukana toisistaan että lukija ei voi ymmärtää mikä tällaista paria pitää yhdessä vielä 2010-luvulla, jolloin avioero ei ole häpeä sen enempää kuin taloudellinen katastrofikaan.

Joukkoon on ujutettu aineksia toisilta tekijöiltä, mm. Edith Södergranin runoja, ilman että lähdettä olisi kovin selvästi ilmaistu. Muiden tekijöiden lauseet oli osin painettu isoilla kirjasimilla mutta ei systemaattisesti. Vähän names droppingin vikaa.

Sinänsä hyvin sujuvaa dialogia, mutta ilkeydessään niin raskasta että aika ahdistavalta tuntui ja pystyin lukemaan vain vähän kerrallaan.

Pieni esimerkki tyylistä, s. 9: Pari menee mm. terapiaan, josta mies toteaa:

”Den fredlighet som inträder

under terapin beror på

att båda parter inbillar sig

till följd av det relativa lugnet

att den andra parten

har gett efter

och att man snart ska få igenom

sina vilkor

Men eftersom ingen

egentligen har backat en tum

är det bara en tidsfråga

innan kriget utbryter på nytt.

Ett krig slutar på riktigt

när den ena parten är

fullständigt besegrad

eller död.“

Että tälleen. Tämä ei ole tosikoille. Ja minähän tunnetusti olen tosikko. Mutta sujuvasti kirjoitettu, kuin runoa.