XXXXL

klikkaa kuva isommaksi

Hanna-Leenan päätä pyörryttää, kun hän kahvilassa lukee Keilaniemeen suunnitelluista tornitaloista.  Pyöreät talot tulevat olemaan korkeimmillaan jopa 40-kerroksisia. Näköalat tulevat olemaan huikeat, mutta huipulla tuulee. Ylimmissä kerroksissa neliöhintojen ennustetaan kipuavan 15000 euroon!

Ihmiset haluavat asua korkealla. Tätäkin Hanna-Leenan on vaikea ymmärtää. Korkealta tietysti näkee kauas, mikä on hyvä, mutta rajansa kaikella. Lapsena Hanna-Leena asui yhdeksännessä kerroksessa, josta näki puiston yli eduskuntatalolle asti. Mutta oikein lähelle ei sitten nähnytkään. Parvekkeelta tosin saattoi kurkistaa alas ja seurata miten leikkiautot ja muurahaisihmiset vilisivät kadulla. Myöhemmin Hanna-Leena asui neljännessä kerroksessa, koivunlatvojen tasalla. Siinä oli jo lähempänä maata ja elämää.

Minkälaista mahtaa olla neljännessäkymmenennessä kerroksessa? Se on aika kaukana ihmisen mittakaavasta, tuumii Hanna-Leena. Hanna-Leena muisteli työmatkaa New Yorkin toimistolle Rockefeller-Centerin huipulle: siellä hänestä ei tuntunut mukavalta, enempää kuin yhtä korkealla sijaitsevassa hotellihuoneessaankaan.

Miten kaikesta on tullut niin suurta? Kaikesta pienestäkin. Tätä Hanna-Leena jäi miettimään kun hän maustekaappiaan kolutessaan huomasi, miten maustepurkitkin ovat kasvaneet: vanhimmat purkit, jotka ovat asettuneet taloon samaan aikaan Hanna-Leenan kanssa muutama vuosikymmen sitten, ovat tuskin puolta siitä mitä uusimmat.

Mutta niinhän kaikki muukin on muuttunut: ennen Jaffa oli kolmanneslitran pulloissa ja siitä riitti lasillinen kahdelle (Coca-cola oli vielä pienempi), nyt puolentoista litran limsapullo on vakiotavaraa. Karkkipussit ja suklaalevyt painoivat parhaimmillaan sata grammaa. Paljonko ne nykyään mahtavatkaan painaa, ehkä varttikilon? Sipsipussit ovat megaluokkaa ja hampurilaiset jättiläisiä.

Aika kummallista, että aikana, jolloin laihduttaminen on lähes kansalaisvelvollisuus ja jolloin ravintoaineiden terveysvaikutuksista tiedetään enemmän kuin koskaan ennen, ruokaa ja erityisesti roskaruokaa tulvii päällemme hyökyaallon tavoin. Ihmisen aineenvaihdunta tuskin on voinut muuttua samassa tahdissa.

Tätä pohtiessa Hanna-Leenan pää menee yhä enemmän sekaisin ja hän tarvitsee kahvia. Mutta nyt ei mikään pieni riitä; hän tilaa itselleen kaksinkertaisen tuplaespresson.

klikkaa kuva isommaksi

Pakinaperjantai, haaste 276: kaksinkertainen tuplaespresso.

Valta turmelee ...

... ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti. Vanha sanonta pitää taas kerran paikkansa.

AKT:sta riittää nyt puhuttavaa. Työntekijöiden kiusaamisesta noussut julkisuus on ajanut johtajan paniikissa toimimaan tavalla, jota ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua sisäsiistiksi.  Kaikkea emme luultavasti vieläkään asian taustoista tiedä, mutta selvää on, että omavaltainen vallan käyttö on saanut koko organisaation sairaaseen tilaan.

Pomolla on aina valtaa alaiseensa, mutta joskus myös alaisella on valtaa esimieheensä. Näin ainakin silloin kun alainen on tehnyt itsensä niin tärkeäksi, ettei esimies enää mene yhteenkään tilaisuuteen ilman tukijaansa. Mikä viimeinen niitti voi muuttaa asetelman niin, että valtaa pitävä luottoalainen ei äkkiä enää ansaitse edes ihmisarvoista kohtelua. Moinen vallankäytön heilahtelu äärilaidasta toiseen ei kerro henkisesti tasapainoisesta ja vahvasta johtajuudesta.

Surkeinta on, että tällainen härdeli tapahtuu ammattiyhdistyksen piirissä, jossa hyvän työilmaston - tai vähintään työlakisäädösten noudattamisen - pitäisi olla mallina muille. Kiistan kumpaakaan osapuolta en tunne. Lehtitietojen mukaan Timo Rädylle ei kunnian kukko tule laulamaan, mutta mikä mahtaa olla koko kuva Hilkka Ahteen menettelyistä? Kiusattuna osapuolena hän tietenkin ansaitsee kaiken sympatian, vaikka häneltä itseltään ei ahdistelun kohteeksi joutuneelle työntekijälle sympatiaa herunut silloin, kun hän asettui julkisesti puolustamaan alaisensa seksuaalisesta häirinnästä kiinni jäänyttä miestään.

Koko juttu haisee pahalle.

Kaneli

klikkaa kuva isommaksi

Alkukirjaimet, haaste 54: KA

Kesäkollaasi

klikkaa kuva isommaksi

Kesää odotellessa kaupoissa alkavat kesän värit jo vallata alaa. Itse luonnon heräämistä ja nousemista esiin lumen alta saataneen kyllä odottaa vielä jonkin aikaa.

Värikollaasit, haaste  72: Kesä

10 ilon aihetta

klikkaa kuva isommaksi

Sain Simpukalta haasteen kertoa kymmenen asiaa, jotka ilahduttavat mieltäni ja tuottavat mielihyvää.

Mielihyvän lähteitä on loputtomiin, mutta nämä nyt tulevat heti mieleen:

1. Kahvin tuoksu. Olen pikemminkin teen juoja, mutta hyvän kahvin tuoksu on vastustamaton.

2. Karjalan murre, äitini kieli. Espoolaisena kuulen lapsuuteni kieltä harvemmin, mutta korvaani osuessaan Oikea Murre saa sydämeni lämpenemään.

3. Valokuvaaminen. Suurta mielihyvää tuottaa tunne, kun luulee saaneensa kuvaan sen mitä tavoitteli.

4. Kirjoittaminen. Kuten kuvaaminen, myös ajatuksen pukeminen sanoiksi tuottaa hyvän olon verrattuna siihen, että ajatukset vain velloisivat mielessä.

5. Blogit. Kuvaaminen ja kirjoittaminen vain pöytälaatikkoon jäisi paljon tylsemmäksi, ellei tuloksia saisi jakaa. Kommenttien saaminen tuottaa suurta ekstra-iloa. Myös toisten blogien seuraaminen on suuri ilo. Blogien kautta syntyneet ystävyydet ovat lisäbonusta.

6. Radion kuunteleminen. Hyvin toimitettujen (huom!) puhe- ja musiikkiohjelmien seuraaminen sängyssä loikoillessa on kerrassaan rentouttavaa. En tarkoita kaupallisten asemien tuottamaa älytöntä tajunnanvirta –pölinää.

7. Lukeminen. Hyvä kirja on ystävä. Hyvän kirjan kanssa ihminen ei koskaan ole yksin eikä aika käy pitkäksi. Myös blogit kuuluvat tähän sarjaan, ks. kohta 5. Hyvä elokuva on yhtälailla arvokas ilon lähde.

8. Luonto ja luonnossa liikkuminen. En ole mikään pitkän matkan patikoija, mutta meren tai järven rannalla käveleminen on minulle meditaatiota ja suoranainen välttämättömyys.

9. Ihmisten ystävällisyys. Ystävällisyys ja hyväntuulisuus tarttuvat ja sellaisen kohtaaminen valaisee koko päivän.

10. Koiran katse ja koiran kosketus. Nyt kun omasta kullanmurustani on aika jättänyt, tyydyn ihailemaan kohtaamiani koiria, mutta nämäkin tapaamiset tuottavat iloa. Ja tietenkin Paminalla, miehen tyttären koiralla, on erityissija sydämessäni.

No, nämä 10 kohtaa tulivat äkkiä täyteen, eivätkä ilon aiheet arjessa onneksi näihin rajoitu. Varmaan mieleeni tulee pian muita, ehkä tärkeämpiäkin, mutta johan näilläkin päivä valkenee mukavasti.

Haasteen mukaan, tämä pitäisi jakaa eteenpäin viidelle muulle. Simpukka ja minä näköjään seuraamme paljolti samoja blogeja, joten en kai voi samoja haastaa, Haastan nyt siis vain kolme eli  Pirkon, Arleenan ja Katriinan. Olkaapa hyvät. Haaste on leikkimielinen, eikä siihen ole pakko vastata. Kiva olisi jos kuitenkin saisimme kuulla, mikä teitä arjessa ilahduttaa.

Poikia lapsettaa

klikkaa kuva isommaksi

Tasavallan presidentin virkaanastujaiset osoittautuivat kovaksi paikaksi kovien miesten egolle. Yksi kansanedustaja ja puoluesihteeri ei tilaisuuden virallisesta pukukoodista huolimatta suostu kietomaan kaulaansa solmiota, koska se ei sovi hänen tyyliinsä ja toinen, valtiomieheksikin kehuttu ex-puhemies ja ex-pääministeri mittailee katuja eduskuntatalon ulkopuolella, koska haluaa boikotoida tilaisuutta, jonka tähtenä hän itse ei saa loistaa.

Ymmärrän kyllä molempia. Itsekin pidän rennosta pukeutumisesta ja minua alkaa ahdistaa kun näen kovitettuun kaulukseen pyntätyn Matti Klingen arkiasussaan. Ymmärrän myös senkin, että viralliset tilaisuudet voivat olla pitkästyttäviä ja että joku saattaa valita päiväkävelyn kuivan seremonian sijaan.

Mutta silti: minäminäminäminäminä, minä ja minun egoni. Murrosiässä oma napa tunnetusti on maailman keskipiste ja vanhempien ynnä muiden auktoriteettia kuuluu vastustaa. Aikuisena ihmisen olisi kuitenkin hyvä osata erottaa oma egonsa laajemmasta yhteisöllisyydestä. Joskus kun joutuu tilanteisiin, jossa ei edusta omaa persoonaansa vaan instituutiota, jonka jäsen sattuu olemaan. Silloin on syytä laittaa oma ego hetkeksi hyllylle ja käyttäytyä protokollan mukaan. Miten se voi olla niin vaikeaa?

Keväistä utua

klikkaa kuva isommaksi

Keväällä jää sulaa ja meri vapautuu. Tätä saanemme tosin odottaa ainakin vielä muutaman viikon.

Valokuvatorstai, haaste 236: Kevät

Haasteessa "on siis kevät, kuljemme Hakaniemen rantaan". Kuvassa kuljetaan kuitenkin vähemmän urbaanisti Haukilahden rantaan.