 | |
| klikkaa kuva isommaksi |
Hanna-Leenan päätä pyörryttää, kun hän kahvilassa lukee Keilaniemeen suunnitelluista tornitaloista. Pyöreät talot tulevat olemaan korkeimmillaan jopa 40-kerroksisia. Näköalat tulevat olemaan huikeat, mutta huipulla tuulee. Ylimmissä kerroksissa neliöhintojen ennustetaan kipuavan 15000 euroon!
Ihmiset haluavat asua korkealla. Tätäkin Hanna-Leenan on vaikea ymmärtää. Korkealta tietysti näkee kauas, mikä on hyvä, mutta rajansa kaikella. Lapsena Hanna-Leena asui yhdeksännessä kerroksessa, josta näki puiston yli eduskuntatalolle asti. Mutta oikein lähelle ei sitten nähnytkään. Parvekkeelta tosin saattoi kurkistaa alas ja seurata miten leikkiautot ja muurahaisihmiset vilisivät kadulla. Myöhemmin Hanna-Leena asui neljännessä kerroksessa, koivunlatvojen tasalla. Siinä oli jo lähempänä maata ja elämää.
Minkälaista mahtaa olla neljännessäkymmenennessä kerroksessa? Se on aika kaukana ihmisen mittakaavasta, tuumii Hanna-Leena. Hanna-Leena muisteli työmatkaa New Yorkin toimistolle Rockefeller-Centerin huipulle: siellä hänestä ei tuntunut mukavalta, enempää kuin yhtä korkealla sijaitsevassa hotellihuoneessaankaan.
Miten kaikesta on tullut niin suurta? Kaikesta pienestäkin. Tätä Hanna-Leena jäi miettimään kun hän maustekaappiaan kolutessaan huomasi, miten maustepurkitkin ovat kasvaneet: vanhimmat purkit, jotka ovat asettuneet taloon samaan aikaan Hanna-Leenan kanssa muutama vuosikymmen sitten, ovat tuskin puolta siitä mitä uusimmat.
Mutta niinhän kaikki muukin on muuttunut: ennen Jaffa oli kolmanneslitran pulloissa ja siitä riitti lasillinen kahdelle (Coca-cola oli vielä pienempi), nyt puolentoista litran limsapullo on vakiotavaraa. Karkkipussit ja suklaalevyt painoivat parhaimmillaan sata grammaa. Paljonko ne nykyään mahtavatkaan painaa, ehkä varttikilon? Sipsipussit ovat megaluokkaa ja hampurilaiset jättiläisiä.
Aika kummallista, että aikana, jolloin laihduttaminen on lähes kansalaisvelvollisuus ja jolloin ravintoaineiden terveysvaikutuksista tiedetään enemmän kuin koskaan ennen, ruokaa ja erityisesti roskaruokaa tulvii päällemme hyökyaallon tavoin. Ihmisen aineenvaihdunta tuskin on voinut muuttua samassa tahdissa.
Tätä pohtiessa Hanna-Leenan pää menee yhä enemmän sekaisin ja hän tarvitsee kahvia. Mutta nyt ei mikään pieni riitä; hän tilaa itselleen kaksinkertaisen tuplaespresson.
 | |
| klikkaa kuva isommaksi |
Näin on. Jos tarvitsen vaikka suolapähkinöitä salaattiin, joudun ostamaan valtavan pussin, josta loput syödään tietysti naposteluna. Ihmettelen jättikokoisia pizzojakin, luulisi nykyään ihmisten toivovan puolet pienempää.
VastaaPoistaMutta kaunis kahvikuppi sille tuplaespressolle on!
Katriina, Ehkä isojen pakkausten takana ovat markkinavoimat pikemmin kuin ihmisten toiveet. En tiedä. Mutta tuplaespresso on sentään parempi kuin tuplalatte, joka varmaan olisikin litran paikkeilla ;)
PoistaToimivaa ajankohtaista tekstiä!:)
VastaaPoistaItseäni ei tuo muutos häiritse, maustepurkkien kasvu erityisesti on hyvä asia, meillä kun niitä käytetään reilulla kädellä. Niin se kulttuuri muuttuu, että perinteisestä ruuasta on tullut siirryttyä toisenlaisiin. Ei meillä nimittäin kotona ikinä tällaista ollut, eikä äitini edelleenkään ymmärrä, miksi pitäisi. Heillä juodaan normaali kupillinen kahvia kerman kanssa, meillä joskus jopa noita kaksinkertaisia tuplaespressoja.;)
Elina, Perinneruoat ovat hyviä, mutta toki vaihtelu ja uudet tuulet ovat tervetulleita. Pakkauskoot vain välillä ihmetyttävät. Toisaalta gourmet-ravintoloissa sievästi asetellut annokset ovat joskus niin pieniä, että heti perään pitää mennä kakkukahville, jotta ei jäisi nälkä ;)
PoistaEnemmän, suurempaa, mahtavampaa - se on ajan henki ja suunnitelmien ydinkärki.
VastaaPoistaKun etsimme uutta kotia, kävimme katsomassa Kuopion korkeimman asuintalon huoneiston 10:nnessä kerroksessa. Näkymä Kallavedelle oli komea, mutta olisi tuntunut luonnottomalta asua puiden latvojen yläpuolella. Nyt asumme 5:nnessä kerroksessa ja mäntyjen latvat nousevat kotiamme korkeammalle. Vesi kimmeltää edessämme ja nyt talvella jää. Näin on hyvä.
Onpa siellä päin suunnitelmia, onpa (toistan kun hämmästelen). Ja mitkä hinnat!
On ounasteltu, että nykyajan elämä ja netissä klik-surffailu muokkaa aivojamme. Tiedä sitten. Ehkäpä. Itsekin huomaan joskus etsiväni netistä jotain enkä edes tiedä mitä. Sen vuoksi on ihanaa mennä saareen ja viettää yksinkertaista elämää siellä. Ja lukea kirjaa, tarinaa pitkää.
Lastu, Luulen (siis en tiedä), että ihmiselle on hyväksi asua niin, että yhteys maahan ja ympäristöön säilyy. Minua kauhistuttaisi asua niin, että en näkisi ikkunasta elämää, siis puita tai ihmisiä. Yhtä lailla minua kauhistuttaa ajatus työympäristöstä, johon ei tule ollenkaan päivänvaloa. Tällaiset ovat kuulemma mahdollisia USA:ssa.
PoistaKai se niin menee, että jos näkee kovin korkealta ja kauas, ei sitten lähelle näekään.
VastaaPoistaJotenkin luulen, että vähän jokainen tarvitsee kaksinkertaisen tuplaespresson -siis neljän shotin espresson?- jos joutuu ylittämään ne rajat, jotka ihmiselle ovat parhaaksi.
Pirkko, Luulen, että ihmisen on hyvä pysyä ihmisen kokoisessa mittakaavassa - monessa asiassa.
PoistaVaikka minulla ei tietääkseni ole korkean paikan kammoa, en haluaisi kerrostalossa asua kolmatta kerrosta korkeammalla. Sinne asti jaksaa kiivetä rappuja pitkin. Jalat tukevasti maan kamaralla, vaikka vuoren huipulla, tuntuu parhaalta.
VastaaPoistaSimpukka, Juuri niin, maanläheisyys on tärkeä asia, jota ei pidä unohtaa. Sama pätee hypermarketteihin: pienemmät kaupat kävelyetäisyydellä ovat hyväksi. Ehkä jonain päivänä trendi kääntyy ja lähikaupat palaavat ihmisten arkea helpottamaan. Olen hyvin tyytyväinen omaan lähikauppaani, joka on kahden minuutin kävelymatkan päässä ja joka on toiminut samassa paikassa jo kohta 40 vuotta.
PoistaSaman huomion olen tehnyt minäkin. Kaiken pitää olla suurta ja komeaa. Se on levinnyt ruuasta taloihin, autoista veneisiin, mutta ihmiset eivät ole suurentuneet. Ainoastaan unelmat ja toteutukset ovat, pitää saada enemmän, suurempaa ja komeampaa. Hinnasta viis.
VastaaPoistaMinä tykkään edelleenkin asua lähellä maata. Kun on maata jalkojen alla, pysyvät unelmatkin sopivan kokoisina.
arleena, Se onkin ihmeellistä, että kun ekologisista syistä luontoa - siis energiaa ja materiaaleja - pitäisi säästää, niin autot ovat kasvaneet hyökkäysvaunuiksi. Ymmärrän maastoauton niillä, jotka maastossa joutuvat liikkumaan, mutta citymaasturit ovat minulle mysteeri. Kuka niitä oikeasti tarvitsee parkkihalleja tukkimaan.
PoistaVaan yksi hyvä puoli tuossa 40. kerroksessa asumisessa on: ydinsäteily ei siellä ole niin suurta kuin maan pinnlla. No, toisaalta ydinvoimalan tai ydinpommin räjähtäessä tuskin on enää niitä säteilystä kärsiviäkään ei maan pinnalla eikä 40. kerroksessa.
VastaaPoistaHymyilevä eläkeläinen, Voi olla, mutta en kuitenkaan ole varma, että säteily olisi vähäisempää ylhäällä - ainakaan jos se kulkeutuu tuulen mukana kauempaa. Keilaniemessä tai sen välittömässä läheisyydessä ei ole ydinvoimaloita, enkä oikein usko ydinpommiinkaan noin ihan äkkiseltään. Ehkä merinäköala kuitenkin on se mistä pilvenpiirtäjän huipulle haluavat ovat valmiita maksamaan. Mutta vaikea sitäkään on käsittää.
PoistaTuo espresso kuppi on ihku. Mistä moinen, onko perintökalleus? Inkeri
VastaaPoistaInkeri, Sininen kuppi on perintötavara lapsuudenkodistani. Itämaisesta ulkonäöstään huolimatta se on Arabian tuotantoa: sen nimi on she - foo (Lintu sininen), sitä valmistettiin 1929-1964 ja sitä löytyy aika hyvin nettihuutokaupoissakin tai antiikkimessuilla.
Poista