 | |
| klikkaa kuva isommaksi |
Ymmärrän kyllä molempia. Itsekin pidän rennosta pukeutumisesta ja minua alkaa ahdistaa kun näen kovitettuun kaulukseen pyntätyn Matti Klingen arkiasussaan. Ymmärrän myös senkin, että viralliset tilaisuudet voivat olla pitkästyttäviä ja että joku saattaa valita päiväkävelyn kuivan seremonian sijaan.
Mutta silti: minäminäminäminäminä, minä ja minun egoni. Murrosiässä oma napa tunnetusti on maailman keskipiste ja vanhempien ynnä muiden auktoriteettia kuuluu vastustaa. Aikuisena ihmisen olisi kuitenkin hyvä osata erottaa oma egonsa laajemmasta yhteisöllisyydestä. Joskus kun joutuu tilanteisiin, jossa ei edusta omaa persoonaansa vaan instituutiota, jonka jäsen sattuu olemaan. Silloin on syytä laittaa oma ego hetkeksi hyllylle ja käyttäytyä protokollan mukaan. Miten se voi olla niin vaikeaa?
Jotain samantapaista risteili mielessä, kun selasin iltapäivälehteä. Molemmat herrat vaikuttivat mököttävän, kun oli väärin äänestetty. Kun keskiössä piti olla Me, Myself and I.
VastaaPoistaOlen aivan samaa mieltä. Jokaiselle vapaa-aika on omaa aikaa. Erilaisista virkatehtävistä kuitenkin seuraa aina etuja. Sekä velvollisuuksia, jotka tuppaa ilmeisesti unohtumaan. Ne olisi hyvä hoitaa asiallisesti ettei tulkittaisi protestiksi.
VastaaPoistaHuono häviäjä on... huono häviäjä. Toinenkin vaihtoehto on, mutta sitä tämä häviäjä ei käyttänyt.
VastaaPoistaPukukoodista vaikenen, kun oma mies on jatkuvassa pukuprotestissa. Oli työvuosinaankin... :). Mutta kyllä hän on kiltisti antanut minun auttaa puku päällensä, jos on oikein tiukka ja tärkeä paikka.
Häviötä on vaikea sulattaa, mutta ei passaisi näyttää sitä muille.
VastaaPoistaPuoluesihteeri lienee muutoinkin egoansa niin täynnä, että vähät välittää protokollasta. Se näyttää lapselliselta käytökseltä ja merkitsee juuri sitä, että oma napa on tärkein.