sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Keskustelun jalo taito


  
Hannu Pulkkinen pohti eilisessä (19.5.2012) Helsingin Sanomissa keskustelun olemusta. Kirjoituksessaan hän viittasi Stephen Millerin kirjaan Conversation, jossa Miller on tiivistänyt hyvän keskustelun ohjeet niin napakasti, että minuun oikein kolahti. Miten usein olen itsekin sortunut Millerin luettelemiin synteihin. Tänä aamuna palasin kirjoitukseen ja laitan nyt itselleni muistiin, mitä Miller sanoo hyvästä keskustelusta:

Se ei ole omien asioiden ja ongelmien vuodatusta vaan panoksen antamista yhteiselle tapahtumalle. Viha ja dogmaattisuus tappavat keskustelun. Kritiikkiä voidaan esittää, mutta hyväntahtoisesti ja kunnioittaen. Keskustelu ei ole yksityinen show. Tarinoita voi kertoa, mutta ei jaaritella. Yhtä aikaa huutaminen ei ole keskustelua.”

Meillä on yksi iäkäs ystäväpariskunta, joiden tapaaminen on aina erityisen mieluisaa juuri siksi, että he osaavat keskustella sanan todellisessa merkityksessä. Heillä on aina sanottavaa juuri käsillä olevasta asiasta, he puhuvat ja kuuntelevat sopivassa suhteessa ja he aina jatkavat vuoropuhelua siitä, mihin keskustelukumppani lopetti. Kysymyksessä on aito dialogi. Sellaisen tapaamisen jälkeen mieli on virkistynyt.

Keskustelu voi olla dialogia, diskuteeraamista  tai konverseeraamista. Sanat ovat synonyymejä, mutta niillä on kuitenkin erilainen lähtökohta. Dialogilla (dia = läpi ja logos = ajatus) on minusta kuitenkin kaikkein eniten asiaan eteenpäin vievä, virtaava luonne.



10 kommenttia:

  1. Otin myös tuon artikkelin talteen. Artikkelissa oli myös muutama osuva ja minua puhutellut fb-kommnetti. Jaarittelusta olen hieman eri mieltä, minusta sellainenkin yhdessä jaettu ajatustenvirta on joskus tärkeää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi, Jaarittelu onkin ihan mukavaa jos se on yhdessä jaettua ajatusten virtaa, vaikkapa muisteluja tai unelmointia, mutta ei jos se on yhden ihmisen tajunnan virtaa ilman minkäänlaista fokusta tai vastavuoroista kuuntelemista. Valitettavasti monet radiokanavat lähettävät juuri tällaista puheohjelmaa. Hyvin toimitetut ohjelmat poikkeavat näistä edukseen.

      Poista
  2. Vilkutuksia ja voimaannuttavia ajatuksia Saimaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jutta, kiitos. Nauttikaa kesästä! Täälläkin on nyt lämmintä.

      Poista
  3. Keskustelu on vuorovaikutusta ja taitolaji juuri silloin, kun mielipiteet eroavat jyrkästi. Taitoa on kunnioittaa muiden mielipiteitä sortumatta eipäsjuupas-väittelyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. arleena, Hyvää argumentointia on ilo kuunnella. Se vaan on aika harvinaista. Useimmiten poliittiset keskustelutkin ovat sitä, että kukin toistaa omaa mantraansa eikä keskustelu etene mihinkään. Vain tunteet kuumenevat.

      Poista
  4. Dialogi on aika harvinaista. Usein ihmiset vaanhaluavat tuoda omat nakemyksensa esille - suomatta muille puheenvuoroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hpy, Aito dialogi edellyttäisi kaikilta osapuolilta valmiutta harkita uudelleen omaa kantaansa ja joskus jopa muuttaa sitä. Poliitikoilta se vaatisi myös rohkeutta.

      Poista
  5. Kiitos sinulle kun kirjoitit tästä! Ohitin artikkelin mutta yritän löytää sen nyt.
    Valtavan kiinnostava aihe siksikin, että todellinen keskustelu on niin harvinaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, Se oli pääkirjoitussivulla melko alhaalla oikealla. Artikkelin nimi on Keskustelun loppu? Kaiken kaikkiaan ansiokas kirjoitus.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.