tiistai 26. kesäkuuta 2012

Lunta tupaan

klikkaa kuva isommaksi

Pihalla näyttää kesäiseltä, mutta välillä sää viilenee ja niskaan saadaan sateitakin.

Mistäköhän nyt puhaltaa?  Kohta sen jälkeen kun marsalkka Makarov oli kovistellut Suomea yhteistyön tiivistämisestä Naton ja jopa Pohjoismaiden kanssa, ikään kuin sattumalta rantautui Suomeen venäläisten tarkka suunnitelma Helsingin valtaamiseksi. Siis se 1980-luvun lopun suunnitelma, jonka Helsingin Sanomat julkaisi viime perjantaina. Valtaamalla keskeiset viestintä- ja hallintokeskukset ja katkaisemalla infrastruktuuriin tarvittavat yhteydet kaupunki saadaan nopeasti polvilleen. Ilman elintarvikkeiden ja sähkön jakelua ei elämä saarretussa kaupungissa kauaa suju, sen tietävät venäläiset hyvin omasta kokemuksestaan Leningradin saarron ajoilta.

Suomessa vitsailtiin, että Makaroville sattui mukaan erehdyksessä vanha puhe 1960-luvulta, mutta vahvistaessaan Makarovin viestin presidentti Niinistön vierailun aikana presidentti Putin korjasi suomalaisten erehdyksen. Kuin varmemmaksi vakuudeksi Niinistö pantiin pelaamaan jääkiekkoa Putinin rinnalla punaisessa paidassa.   

Kyllä meitä nyt pannaan ojennukseen!

Naurattaisi, ellei Makinen kirjan (Tuntemattoman miehen elämä) jälkeen oivaltaisi, että on lapsellista kuvitella maailman menon jatkuvan muuttumattomana ajasta ikuisuuteen. Eurooppaa joka tapauksessa muokataan nyt uudestaan. Samoin ympärillämme olevia alueita Syyriasta Egyptiin. Suomikaan ei elä tyhjiössä.




klikkaa kuva isommaksi

4 kommenttia:

  1. Sitä kuusta kuuleminen jonka juurella asunto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaanon, Vanha viisaus, joka ei marinoimallakaan muuksi muutu - ei edes voissa paistamalla.

      Poista
  2. Maailma muuttuu mutta joskus tuntuu etta koko maailmassa on niin kuin meilla tanaan eli ukkosta ilmassa. Kohta taas pamahtaa jossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hpy, Niin, pahoin pelkään, että tämä jatkuvan talouskasvun ja kohoavan elintason ja rauhan aika saattaa järkkyä. Sellaisia merkkejä on ilmassa. Epäluulot ja vihamielisyys jopa Euroopan maiden välillä tuntuvat saavan jalansijaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.