sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Murphy kiusaa meitä



Mr. Murphy on jälleen näyttänyt mahtinsa. Tällä kertaa meidän keittiössämme. Aikaisemmin kerroin jo, miten Virosta tilatut kivitasot olivat väärin hiotut. No, uudet tasot tulivat ja keittiö saatiin jo käytettävään kuntoon, joskaan ei valmiiksi. 



Koska kivitaso on 5 mm ohuempi kuin entinen puutaso, jäisi seinälaattojen ja työtason väliin ruma rako, johon myös menisi kosteutta. Asia ratkaistiin välitilojen lasituksella. Valkoisen lasin takaa vanhat laatat eivät näy, joten niitä ei tarvinnut edes poistaa. Mukavaa ja käytännöllistä. Ensimmäinen pitkä lasi saatiin altaan taakse paikoilleen jo ennen itsenäisyyspäivää. Viime perjantaina piti asennettaman loput lasit paikoilleen. Vaan kuinkas kävikään: valkoisen lasin sijaan tuli läpikuultavat lasit, ja osittain vielä väärillä mitoilla.


Seuraava yritys on tiistaina. Jos kaikki käy hyvin saadaan keittiön kasvojen kohotus silloin valmiiksi.

2 kommenttia:

  1. Voi vietävä noita rakennusongelmia, yhtä odottamista...Minä sain vihdoin hankittua uuden uunin ja liesitason. Sähkömies tulee huomenaamulla aikaisin asentamaan. Toivottavasti ei ongelmia ilmaannu meille eikä lisäongelmia sinulle!

    VastaaPoista
  2. Myrphy on sellainen kaveri, että se taitaa mutkistamisen periaatteet.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.