Tämä on taas taattua Minna Lindgreniä: osuvaa, absurdia, sarkastista
huumoria pienillä kirjaimilla, juuri minun makuuni. Tosin dekkarina kirjan rakenne
jää hivenen hataraksi. Sen sijaan kirjan kieli ja sanoma osuvat napakymppiin.
Huolimatta siitä, että kirja on erittäin hauska, se
käsittelee tärkeää, vaikeaa ja ajankohtaista asiaa, vanhusten hoidon järkyttävän
huonoa tilaa Suomessa. Vanhuspalvelujen tarve on ehtymätön tulonlähde yrittäjille,
ja palvelutalojen asukkaat tuntuvat olevan vapaata riistaa monimutkaisten
palveluhinnastojen ja suoraveloituksen armoilla. Epäselvät diagnoosit
mielivaltaiseen lääkitykseen yhdistettynä ovat myös uhka asukkaiden
oikeusturvalle.
Lindgren onnistuu kirjassaan kolmella eri tasolla. Ensinnäkin
kirjan aihe, vanhusten hoito, on tärkeä ja Lindgrenillä on asiasta ilmeisen hyvät
tiedot. Toiseksi henkilökuvaus on
sattuvaa: Lindgren on oiva ihmistuntija sekä luonteenpiirteiden ja tapojen tarkka
havainnoitsija. Kolmanneksi, kirjailija osaa herkullisella tavalla välittää lukijoille
arjen absurdia komiikkaa.
Ostin kirjan Riitta Uosukaisen innostamana: hän kuvaili tätä
muutama päivä sitten niin vetävästi aamu-tv:ssä, että uteliaisuuteni heräsi.
Eikä suotta, tätä minäkin suosittelen.
Minäkin luin tuon kirjan ja tykkäsin. Suosittelen sitä vanheneville lukijoille ja vanhusten hoitoalan ammattilaisille muistaen vanhaa sanalaskua ”Ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli”.
VastaaPoistaSimpukka, valitettavan totta on toinen puoli. Minna Lindgren kirjoitti joku aika sitten lehdessä isänsä kohtelusta sairaalassa kuolemansa aattona. Hoitotahdosta ei piitattu ja kuolevaa ihmistä kärrättiin hirveällä tohinalla sairaalasta toiseen. Juuri toisin kuin potilas ja hänen omaisensa olivat toivoneet.
Poista