maanantai 26. elokuuta 2013

Tapani Bagge: Punainen varjo





Sodanjälkeiseen Helsinkiin sijoittuva dekkari, jossa valtiollista poliisia työllistää mm. neuvostokapteenin murha Lauttasaaressa. Saksan aseveljeys on vaihtunut yhteistyöhön Neuvostoliiton kanssa ja sen myötä päitä putoaa myös Valpossa.

Hesarista luin arvion tästä kirjasta, ja kimmoke lukemiseen oli kiinnostukseni siihen, miten Neuvostoliiton Valvontakomission toimintaa kuvataan. Tornissa sijainnut Valvontakomissio nimittäin tuli viereisessä talossa asuneille vanhemmilleni tutuksi sen tekemien kotietsintöjen vuoksi. Isäni toimi jatkosodan aikana Mikkelin päämajassa Mannerheimin henkilääkärinä, mistä syystä Valvontakomissio kaiketi arveli löytävänsä hänen arkistoistaan jotain kiinnostavaa. Isän ollessa Mannerheimin mukana Portugalissa oli äitini joutunut kovan kovistelun kohteeksi. Mitään ei kuitenkaan löytynyt; kaikki muistiinpanot oli juuri tätä ennakoiden tuhottu.

Baggen kirja on sujuvasti kirjoitettu ja Helsingin kuvaus eloisaa, samoin kuin henkilökuvauskin. Juonen käänteet monine murhineen tuntuvat ehkä vähän liian uskomattomilta, mutta ehkä liipasinsormi oli heti sodan päätyttyä nykyistä herkempi.


2 kommenttia:

  1. Todellisuus on usein tarua ihmeellisempää.:) Olen aloittanut saman kirjan lukemisen. Vaikuttaa kiinnostavalta.

    VastaaPoista
  2. Olipa mielenkiintoinen perheyhteys kirjaan ja sen aiheeseen. Varmasti lukukomemus oli vertaansa vailla salaisuuksinenkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.