tiistai 3. syyskuuta 2013

Kukkien keskellä


klikkaa kuva isommaksi
Hädässä ystävä tunnetaan. Jotenkin tähän tapaan muistaakseni meni jokin sananlasku.Vaikeuksien koittaessa satunnaisemmat kulkijat kaikkoavat, mutta ystävät antavat tukeaan. Tämän olen nyt saanut itse ihanalla tavalla kokea, kun niin monelta taholta olen saanut osanoton ilmauksia. 

Kiitos,  kaikki rakkaat ystävät!

6 kommenttia:

  1. Elin tuon saman vaiheen 7 vuotta sitten, nyt, 7/9 tulee 7 vuotta kun aamulla herätessä huomasin, että mies viereltä oli yöllä lähtenyt pasrempaan maailmaan. Silloin kanssa sain kokea ystävien läsnäolon, joka pahimpien hetkien yli kantoi.
    Toivon sinulle kaikkea hyvää tuon raskaan ajan kestämiseksi. Nyt ei ole helppoa sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mummeli, Omaisen äkkilähtö on luultavasti vielä raskaampi kokemus kuin rakkaansa saattaminen. Koin hyvänä asiana sen, että sain olla hänen vierellään aivan viimeiseen hetkeen asti. Viimeiset vuodet olivat hyvin vaikeita, mutta myös valmistautumista väistämättömään.

      Omaiseni eli viimeiset viikot Terhokodissa, jonka henkilökuntaa en voi kyllin kiittää. Kunpa jokainen kuolemaa lähestyvä voisi saada yhtä hyvän avun kipuun ja kärsimykseen - yhtä ihmisarvoisen viimeisen taipaleen.

      Poista
  2. Kauniita kukkia olet saanut. Olin latjoilla kun isani kuoli, ja kun tulinkotiin minua odotti siella pieni kukkakimppu. Tiesin heti miksi. Sinulla voimia taman ajan jaksamiseen.

    VastaaPoista
  3. Olet ollut lähellä ja tukena itsekin toisille. Se kaikuu sinulle aina takaisin tukena ja rakkautena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaari3, Kiitos kauniista sanoistasi! Kunpa osaisinkin aina olla - se lopulta on elämän tarkoitus: rinnalla kulkeminen.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.