sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Jauhoton mustikkapiirakka


Eilisessä Iltasanomissa oli houkuttelevan tuntuinen mustikkapiirakkaohje, johon ei tule ollenkaan jauhoja. Päätin kokeilla ja ilmeisesti moni muukin oli päättänyt, koska lähikaupan pakastealtaassa oli jäljellä vain kaksi pussia mustikoita, kun niitä yleensä on yllin kyllin.


Piirakan kanssa kyytipojaksi kuuluu mustikkamaito - tai oikeastaan melkein kerma.
 

Tässä ohje:


Mustikkapiirakka ja mustikkamaito

Piirakka
120 g mantelijauhoa
100 g tomusokeria
100 g voita
3 munaa
100 g mustikoita

Vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen ja sitten mantelijauhot. Kaada seos voideltuun vuokaan, joka on vuorattu leivinpaperilla. Kaada lopuksi päälle mustikat ja paista uunissa 175 asteessa noin 20 minuuttia (käytännössä 30 min).

Mustikkamaito
 2dl maitoa
1 dl kermaa
2 rosmariinin oksaa
½ dl mustikoita
1 rkl sokeria

Lämmitä maito, kerma, sokeri ja rosmariini kattilassa, älä kiehauta. Anna maustua 10 minuuttia. Poista rosmariini, mutta ota talteen. Soseuta sauvasekoittimella joukkoon mustikat. Tarjoile piirakan kanssa ja koristele rosmariinin oksalla.

Tuoretta rosmariinia ei löytynyt, joten ripautin piukkuisen purkista. Oli hyvää!

6 kommenttia:

  1. Pitääpä kokeilla mantelijauhoilla mustikkapiirakkaa. Vai olenkohan jo tehnytkin.
    Mietin, että jätän rasvan vähemmälle ja lisään munamäärää ja ripauksen psylliumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. arleena, Psylliumia en tunnekaan. Sokeristakin osan voisi ehkä korvata stevialla.

      Poista
  2. Enta jos ei pida mantelimausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hpy, Sitten en suosittele tätä reseptiä. Minulle tämä sopii, koska syön mantelimassaakin ihan paljaaltaan. Laskiaispullissa kun ei sitä koskaan ole minulle tarpeeksi.

      Poista
  3. Tuota täytyy kokeilla, varsinkin mustikkamaitoa. Pihan rosmariinit ovat jääneetkin liian vähälle käytölle. Tosin kukkivat parhaillaan kauniin sinisinä silmän ilona.

    VastaaPoista
  4. Tämä tuli jo aiemmin testattua. Mies söi 2/3 kerralla ja pikkasen valitteli vatsaansa:) Nyt ryhdyn tekemään tätä toisen kerran. Hyvää on ja keliaakikolle sopivaa! Kiittäen Terttu

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.