Maiccu Kostiainen on suomalainen eläinkommunikoija, joka
luennoi ja pitää kursseja intuitiivisesta lajienvälisestä kommunikoinnista.
Aihe on mitä mielenkiintoisin. Kirja käsittelee mm
luovuutta, rakkautta ja anteeksiantoa. Toisaalta lukukokemus ainakin minulle
oli hivenen ristiriitainen. Ei siksi, etteikö kaikki lukemani olisi ollut
viisasta ja järkeenkäypää. Kaiken saatoin mielessäni allekirjoittaa.
Ristiriitainen olo tuli siitä, että kirjailija käy kirjassaan
vuoropuhelua edesmenneen hevosensa Leylan kanssa. Itse asiassa kirja on
suurimmaksi osaksi ikään kuin kirjattu ylös Leylan puheesta - siis tuonpuolleisuudesta. Välillä luin
kirjaa intuitiivisesti ja kaikki sujui hyvin. Mutta kun rationaalinen järkeni
pääsi voitolle, en tiennyt onko koko juttu huuhaata vai mitä. No, ihan viisaita
asioita Maiccu Kostiainen kirjoittaa, olivatpa hänen ajatuksensa peräisin mistä
hyvänsä. [Jälkikirjoitus: kirjan lukemisen ja sulattelun jälkeen kyllä ihan selvästi sain viestin edesmennneeltä koiraltani Montylta, joka sanoi: "Pidä hyvää huolta isännästäni!" ;) ]
Sivulla 150: " Miten tiede ja henkisyys voisivat yhdistyä? Kaikella tapahtuvalla on aina jokin henkinen syy ja täten myös ratkaisu. Intuitio ja sydämen kieli olisivat avain tähän sisäiseen tietoon, jota me jokainen kannamme soluissamme. Eläimet luottavat tähän tietoon. Ihmiset eivät. Onko ihmisten loputon halu kontrolloida elämää syy siihen, ettemme näe metsää puilta? Onko rakkaus ja myötätunto ainoa tie vapauteen kontrollinhalusta?"
Sivulla 60: "Luovuus tarkoittaa vapautta ja mahdollisuutta myös epäonnistua."
Sivulla 68: "Mitä hyödyttää murehtia huomista kun tässäkin päivässä on ihan riittävästi miettimistä?"
***
Nyt ärsyttää se, että bloggerissa rivinvaihdot eivät tottele ollenkaan. Tässä jutussa on ihan älyttömän isot kappalevälit, vaikka tekstissäni ei ole enää jäljellä ainuttakaan pakotettua rivinvaihtoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.