torstai 28. helmikuuta 2013

Ruusukaali ...


klikkaa kuva isommaksi
... eli brysselinkaali jakaa kuulemma ihmiset: toisille se maistuu, toisten mielestä se on aika pahaa. 
Kuulun jälkimmäiseen lajiin. Valitettavasti, sillä ruusukaali on, parsakaalin ja lehtikaalin ohella, mitä terveellisintä syötävää.  Nämä kaikki kun sisältävät biomolekyylejä, jotka mm. ehkäisevät syöpäsolujen lisääntymistä.

klikkaa kuva isommaksi
Toivon kuitenkin, että harjoitus tekee mestarin ja ajattelin kokeilla, josko oppisin ruusukaalia syömään - muutenkin kuin pitkin hampain.

Googlailemalla löysin ohjeen, jossa ruusukaalit ensin kypsennetään höyryttämällä, paistetaan sen jälkeen oliiviöljyn tai voin kanssa pannulla ja lopuksi päälle ripotellaan parmesaaniraastetta ja paahdettuja pinjansiemeniä. Pirskautin päälle vielä vähän siruunaa. Näin valmistettuna ruusukaali ei enää ollut pahaa - päinvastoin se oli ihan syötävää.

Terveellisyyden  (ja maunkin) kannalta ehdottoman tärkeää on, että niitä ei kypsennetä liian kauan ja ettei niitä keitetä vedessä, sillä vedessä niiden glukosinolaattipitoisuus vähenee nopeasti puoleen.

Kokeilin myös helpompaa ja nopeampaa versiota: kypsensin kaalit oliiviöljyn ja voinokareen kanssa mikrossa silikonisen höyrykeittimen sisällä. Kaksi minuuttia teholla 8/10. Lopuksi parmesaani ja pinjansiemenet sekaan. Lopputuloksessa ei ollut suurta eroa. Tiskiä säästyi, eikä yhtään isotiosyanaattia päässyt karkuun veteen liuenneena ;)


8 kommenttia:

  1. Mau!

    Täti sanoi, että kuulostaa oikein herkulliselta ohjeelta. Minä en syö ruusukaalia enkä muitakaan jäniksenruoaksi luokiteltuja aineksia.

    Terveisin

    Otto
    ammattikissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otto, kyllä elämässä pärjää hyvin ilman ruusukaaliakin. Et jää paljostakaan paitsi.

      P.S. Kävin vierailulla blogissasi: olet hyvin viisas kissa!

      Poista
  2. Ina, kokeile Finduksen pakasteruusukaalia! Ne ovat tosi laadukkaita (tasakokoisia, ei huonoja kohtia) ja minusta jopa hyvänmakuisia. Ei sitä kitkerää jälkimakua olemassakaan kun usein tuoreissa. Ne ovat esikäsiteltyjä, joten ei tarvitse kun 3 min kiehauttaa. Meidän "en syö mitään keitettyjä vihanneksia"-tytärkin popsii niitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tillariina, Kiitos vinkistä, täytyy kokeilla.

      Poista
  3. Tykkään kaalista, joka lajista siis ruusukaalistakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. arleena, Kaalit ovat varsinaista superruokaa. Eivätkä edes lihota :)

      Poista
  4. Tytär tarjoili hiljattain sellaisen version, jossa höyrytetyt ruusukaalit pyöräytetään voissa tai öljyssä ja sitten pannuun lisätään tilkka kermaa. Mausteista en tullut ottaneeksi selvää, mutta hyvää tämäkin oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, Kuulostaa hyvältä!

      Yleensäkin vanha totuus toimii:
      "Kaksin verroin parempaa kerman kera siitä saa" / "Dubbelt så gott med grädde"

      Tämä vanha mainos on syöpynyt tajuntaani varhaisessa lapsuudessani :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.