lauantai 15. maaliskuuta 2014

Muuttuva ympäristö


klikkaa kuva isommaksi
Tapiola käy läpi suurta muodonmuutosta. Kuva on kahden vuoden takaa, jolloin rakennustyö Revontulentien varrella oli alkutekijöissään. Nyt talot alkavat valmistua, joissakin jo asutaan. Takana näkyy vanhan Tapiolan taloja. 
  Kaikki näyttää vielä tavattoman sekavalta, saa nähdä millaiseksi ympäristö lopulta muodostuu. Jääkö jäljelle mitään kotoisasta puutarhakaupungista, vai tuleeko tästä anonyymi kauppatihentymä metroaseman ympärille, jossa valtavat ihmisvirrat soljuvat toistensa ohi koskaan ketään kohtaamatta - niinkuin Kampissa.
   Ymmärrän, että kaupunkirakenteen pitää olla tiivis ja että metron rahoittamiseksi on ollut tarpeen myydä paljon rakennusoikeuksia. Itse asun mieluummin pari kilometria syrjemmällä puiston, meren ja lähipalvelujen keskellä, jossa usein tapaa kävelyllä tuttuja, ja jossa tuntemattomatkin saattavat jäädä keskenään puhelemaan, kuin pienessä kylässä.


Valokuvatorstai, haaste 318: Ympäristö


8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Matkatar, Kiitos. Jostain syystä tämä kuva sai ryhtiä kun muutin sen mustavalkoiseksi.

      Poista
  2. Hyvä kuva, kaikki linjat suoria eli ei vääristymiä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapsu, Kiitos! Linjoja pitää joskus vähän suoristaa jos ei omista kallistettavaa linssiä ;)

      Poista
  3. Vai tommosta tapahtuu Tapiolassa. Vanha Tapiola näytti tosi coolilta 1970-luvukka ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukke, Tapiolasta kuoriutuu uusi urbaani keskusta pilvenpiirtäjineen.

      Poista
  4. Yhden lapsenlapsen perhe asustaa tuolla lähellä ja olemme seurailleet tuota metroaseman valmistumista ja muita muutoksia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pappilanmummo, Vielä on liian aikaista sanoa, mitä tästä tulee: entiseen verrattuna erilainen - joka tapauksessa. Ehkä jotain hyvää, mutta ehkä jotain myös menetetään.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.