tiistai 13. maaliskuuta 2012

Sääilmiö ja särvintä leivälle


klikkaa kuva isommaksi



Maaliskuussa sää voi yllättää. Aurinkoisen aamun jälkeen alkoi äkkiä tuulla kovaa ja sataa kaatamalla rakeita.
Yritin ottaa kuvaa pitkällä suljinajalla, jotta olisin saanut kuvaan kunnon raidat sateesta, mutta valoa oli liikaa ja 1/2,5 oli pisin aika, joka oli mahdollinen ilman ylivalotusta.(ISO 100, aukko f/16). Nyt olisi harmaasuodatin ollut paikallaan, mutta kun minulla ei sellaista ole (vielä!).

Ennen sateen alkua talon edustalla pyöri kolme aura-autoa, jotka kiivaasti työntelivät vielä jäljellä olevia, mutta kovasti jo huvenneita lumia paikasta toiseen. Kiirettä pitää, että ehtivät ennenkuin lumet kokonaan häipyvät taivaan tuuliin. Tätä monikoneaurausta olen ennenkin ihmetellyt. Voiko selitys olla niin raadollinen, että huoltoyhtiöt tekevät nyt urakalla tunteja, joita saavat taloyhtiöiltä laskuttaa. Kohtahan se ilo aurauksen osalta loppuu. Ei se ihan järkevältä näytä. Yhden auran ymmärtäisin, mutta en kolmea.

klikkaa kuva isommaksi

Alkukirjaimet, haaste 55: SÄ

 P.S.
Jälkeenpäin keksin paremman sanan. Sääntöjen mukaan alkukirjainhaasteeseen saa osallistua vain yhdellä postauksella, mutta useammalla kuvalla, joten liitän leivän SÄrpimen tänne loppuun. Hyvää ruokahalua:

klikkaa kuva isommaksi

20 kommenttia:

  1. Tuuli kuulemma häivyttää lumia ja nyt vielä tänäänkin tuulee lujaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pappilan mummo, Kyllä vain, tuuli haihduttaa lumet eikä se sula sohjoksi.

      Poista
  2. Kolme auraa lunta jahtaamassa, vaikuttaa jo liioittelulta. Bisnestä sekin, huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. En tiedä ilmentääkö tämä kunnallista byrokratiaa vai yrityselämän raadollisuutta. Ehkä niillä on määrätyt tunnit jotka täytyy saada tehdyiksi oli se sitten tarpeen tai ei.

      Poista
  3. Meidän pienellä kadunpätkällämme kolisteli vaikuttava kolonna auraus- ja putsauskalustoa. Lähellä toinen, paljon vilkkaammin liikennöity katu näyttää puolestaan kokonaan pudonneen kartalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, Hauska olisi tietää, mikä korkeampi logiikka on aurauslogistiikan takana ;) Täälläkin paikoin jalkakäytävät ovat tappoliukkaita samalla kun ajoradasta on melkein jo asfalttikin höylätty olemattomiin. Mutta aura-autot näytävät mieluummin ajavan leveillä ajoradoilla kuin hankalammissa paikoissa sijaitsevilla kävelyteillä.

      Poista
  4. Mitenkähän paljon tyhjäntoimittamisesta joudutaan maksamaan (tulee mieleen kun kolmen aura-auton touhua katselee).

    Tuuli on meilläkin melkoinen. Kaunista, kirkasta, tuulista - ja liukasta. Eilen iltalenkillä lensin, niin että tänäänkin sen kokoaikaisesti muistan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lastu, Aijai, kaatumista pitää varoa! Ystävättärieni pilkan uhallakin kuljen koko talven liukuesteet kantapäissäni. Kolme vuotta sitten minulta murtui kaatuessa selkänikama ja jouduin isoon leikkaukseen. Nyt varon kaatumista kuin syntiä.

      Poista
  5. Mun mielestäni toi kuva on just tollasena tosi jännä ja kuvaa kyllä hyvin sanaa sääilmiö. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *itKuPiLLi*, kiitos. Minustakin harmaat kuvat voivat joskus olla aika puhuttelevia. Aina ei tarvita väriä ja hehkeyttä. Itse sääilmiö oli kyllä vielä jännempi, mutta en saanut sitä aivan haluamallani tavalla kuvaan.

      Poista
  6. Kevättä siellä jo valmistellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma, Sade ja tuuli ovat vanhan lumen surma. Nyt on tilaa kevään tulla.

      Poista
  7. Täällä paistoi aurinko. On kumma, kun kolmella koneella ja vielä tähän aikaan, kun lumet ovat vähissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. arleena, Täällä paistoi vuoroon aurinko ja välillä taas tuuli ja raekuurot raivosivat. Mielenkiintoista: ihan kuin luontoäidillä olisi murrosikä.
      Aurapojat taitavat ottaa ilon irti talvesta vielä viimeistä kertaa.

      Poista
  8. Tulinkin heti kurkkaamaan blogiasi.

    Tänne asti ei eilinen sade yltänyt,
    mutta tuuli kyllä vinkui vinhasti.
    Eiköhän nuo aurat viimeisiä kertoja
    huristele, toivottavasti.

    VastaaPoista
  9. Sääilmiö onkin haastava kuvattava!
    Särvin-kuva on kuin suoraan ruokalehdestä, nälkä tuli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jag på Ekholmen, Särvin on minusta niin hauska sana. Särpiä ja hörpätä tarkoittavat samaa (siemailla), mutta sellaista sanaa kuin hörvin ei taida olla ;). Kuvassa särpimen alla on kurpitsansiemensämpylä, joka on hirmu hyvää!

      Poista
  10. Aika harmaa sääilmiö. Onneksi ei tarvitse ulkoilla tuolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkala, Ei todella tehnyt mieli lähteä siihen tuuleen ja sateeseen.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.