Eero Ojanen: Koiran filosofia

Eero Ojanen pohtii koiran olemusta ja sitä, mitä koira meille merkitsee. hän ottaa esimerkkejä filosofiasta, uskonnosta, kansanperinteestä ja oman aikamme kulttuurista. Se mitä ajattelemme koirasta, kertoo myös siitä, mitä ajattelemme ihmisestä.

Näin luonnehtii kirjaa sen takakannen teksti ja kiteyttää kirjan sisällön hyvin. Ojanen esittää kattavan katsauksen ihmisen ja koiran suhteesta kautta historian, alkaen Odysseuksen koirasta Argoksesta, joka odotti isäntäänsä 20 vuotta ja joka ainoana tunnisti kotiin palaavan, tuntemattomaksi naamioituneen isäntänsä vain voidakseen onnellisen jälleennäkemisen jälkeen rauhassa heittää henkensä.

Ojanen päättelee ihmisen ja koiran yhteisyyden olevan vanhempaa perua kuin nykyihmisen kyky filosofiseen päättelyyn ja itsensä ulkopuoliseen maailmanselitykseen, joka ilmenee ihmisen kyvyssä luovaan, pysyviä rakennelmia aikaansaavaan toimintaan. Sivulla 57 hän kirjoittaa: ”Maailma ei ole asioiden mekaaninen summa, vaan maailma on sitä, että me hahmotamme kaikki nuo asiat jollain tapaa järjestyneenä kokonaisuutena.” Ojanen päättelee tämänkaltaisen maailmankäsityksen muutamien tuhansien vuoden ikäiseksi. Koira on hänen mukaansa ollut ihmisen kanssa huomattavasti kauemmin, yli 10000 vuotta.

Ihmisen ja koiran sielunkumppanuuden syvällisyydestä Ojanen kirjoittaa sivulla 81: ”Monissa mytologioissa tunnetaan ajatus siitä, että ihmisen sielu, ihmisen varsinainen itse, asuukin hänen varjossaan. Itse ei ole sama asia kuin minä, tämä tässä, joka on koko ajan läsnä. Itse on jotain minkä ihminen voi tavoittaa, löytää, ja jos niin käy, se on hyvä asia. Itse on varsinainen minä, ihmisen ulkopuolella mutta aina häneen liittyvä, hänen matkassaan, Niin kuin näyttää koirakin olevan ihmisen kumppanina.”